29. heinäkuuta 2012

IKONINEN MANSIKKAKAKKU







































Kelpo mieheni täytti 40 vuotta ja toivoi juhliinsa mansikkakakkua, vaikka suklaista ehdottelinkin. (Jos kerran tekee täytekakkua, miksi kummassa tehdä jotain muuta kuin suklaakakkua? Kuulostaa voimavarojen tuhlaukselta minun korvaani!) Lähdin sesonkia ja sankarin toivetta kunnioittaen kuitenkin käytännölliseen osoitteeseen Kinuskikissalle ja löysin heti ohjeen, jossa ilokseni oli vieläpä mehevä suklaakakkupohja! Hankalasta tehtävästä tuli matkan varrella mieluinen haaste, kun hoksasin tehdä kakunteosta henkilökohtaisen esteettisen projektin. En tunne perinteistä kermakakkumaailmaa visuaalisesti omakseni, mutta Kinuskikissan kakuista olen kyllä aina jotenkin tykkäillyt jäälauttakakusta. Ostin sileän lastan kerman silottamiseen ja 10-millisen pyöreän tyllan, jolla pompulat piti saada toteutettua. Ai jee! Koekakun kerma silisi oikeasti ja pompulat olivat söpöjä (Kovaääninen halusi syödä vain niitä).

My husband had his 40-years-birthday and he wished for a strawberry cake. I'm personally not into classic cream cakes, firstly because it is in my opinion waste of resources to make a cream cake if you could as well make a chocolate cake and secondly because they are classically (at least in Finland) not really esthetically pleasing according to my taste. But with respect for his wish and seasonal goodies I decided to bake a real strawberry cake and found also the joy of making it from my ordinary direction by trying to make it visually my own. It means I had to buy some proper equipment for decorating...


Varsinaisena juhlapäivänä kuorruttaminen oli hitusen haasteellisempaa, vispasin päälliset useampaan otteeseen ihan silkkaa hermostuneisuuttani, mutta onnistuihan se. Siitä tuli oikein mansikkakakun perikuva pelkistettyine hahmoineen! Kokemattomalla Lepäävän esteetikon tasollani tämä hipoi täydellisyyttä. Makukin oli oikein mainio, kyllä kannatti jakaa työ kolmelle päivälle, noudattaa ohjeita ja antaa makujen imeytyä. Iso kakku tuli melkein kokonaan syötyä, vaikka aikuiset nauttivatkin aika runsaasti pääruokaa alle.

It turned out pretty much picture perfect iconic image of a strawberry cake, considering my lacking experience. It also tasted good, since I followed the recipe and used three days to bake it and all tastes were thoroughly absorbed in to each others. We managed to eat almost the whole cake after a proper dinner.



Katsotaanhan vielä ihan vähän lähempää:

Do look at it even closer: 


Ja niin - tein vielä kakulle pikkusiskonkin halkaisijaltaan 12-senttiseen lastenosaston irtopohjavuokaan ihan saadakseni koristella sen pihallamme kypsyvillä suloisilla kirsikoilla. Istutimme tuon puun viime vuonna ja katsokaa nyt näitä herkullisia. Ihania.

And then I made a baby cake to accompany the actual cake just to be able to use these cutest cherries we are getting from the tree we planted last year. Look how Cute the cherries are! 







































Mittasuhteet selviävät seuraavasta:

Here you get the scale 



22. heinäkuuta 2012

RÄTEI JA LUMPUI







































Laiskoja kesäterveisiä. Tykkään omatekoisista tiskiräteistä (ja niin, en tietenkään tiskaa niillä, vaan pyyhin tiskipöydän ja pöydän... miten näitä pitäisi kutsua?), mutta koska niitä on pestävä jatkuvasti, niitä ei koskaan ole aivan tarpeeksi.  Neljän tiskirätin valmistukseen voi silti kulua kaksi vuotta, uskokaa tai älkää. Nämä rätit olivat käytännöllisesti katsoen valmiita pari vuotta sitten eli aika tarkalleen blogin aloitettuani kesäloma-ajeluiden jäljiltä. Viime kesänä otin ne kesälomareissuun mukaan jatkaakseni työtä  vain havaitakseni rätit päättelyä vaille valmiiksi. Hukkasin läjän ja löysin sen tänä kesänä ja päättelin rätit iltapuhteiksi. Juuri ajoissa, vanhoista jotkut alkavat näyttää hengettömiltä (en suosittele virkattua reunusta neulottuun rättiin, se koppuroituu loputtomissa kuudenkympin pesuissa).

I like knitted cotton table wipes but you never have quite enough of them, at least if you are a lazy knitter like me. Making these four took around two years. They were almost ready after summer-holiday-knitting-while-sitting-in-a-car on summer 2010. I lost the knitting bag and took it with me again on summer holiday drives 2011 just to notice they were almost ready but couldn't fasten the threads with the needles I had with me and then lost the bag again for the whole winter. This summer I finally managed to finish them.























Kyllä nyt kaduttaa, että olen vuosia ylenkatsonut sisustuksellisia taitoja. Olen nähkääs ihaillut lähinnä sellaisia luontevasti 'syntyneitä', juurevia kokonaisuuksia, jotka näyttävät muotoutuneen itsestään. Ja kotona olen vain yrittänyt piilottaa kaiken ylimääräisen katseilta, jotta tilat olisivat hieman selkeämpiä. Nyt niitän laiskan ylenkatseeni ja perehtymättömyyden satoa, kun en tiedä, mitä tekisin, kun olohuoneeseen on lopulta saatu 3,6 metriä pitkä valkoinen laskutaso, joka aivan huutaa päälleen jotain... öö asetelmia. Nehän eivät synny itsestään. Tilanne herättää nöyryyden ja epäpätevyyden tuntemuksia. Minun on myös ratkaistava synkkyyden ja värittömyyden epäkohta olohuoneessamme ja viittaan siis sohvapuoliskoon huonetta. Ruokapöydän ympärillä on jo kuusi eriväristä tuolia, pöytä on valkoinen ja sen päällä tehokas, suuri, valkoinen lamppu, siinä kaikki, mitä tavan funktionalisti kodissaan voi toivoa. Mutta niin, sohvapuoliskosta on muodostunut - kuin itsestään - juureva ongelma. Iso, mukava, käytännöllisen harmaanruskea sohva on yhdistetty tummanruskeaan 60-luvun nahkaiseen Olli Borgin Rondo-tuoliin ja mustaksi maalattuun Ilmari Tapiovaaran Domus-nojatuoliin ja istuinten synkkyyttä alleviivaa mustavalkoinen iso Ikean Stockholm-raitamatto.Uusi sohvanpäällinen olisi kovin kallis ja vanha on vielä oikein hyvässä kunnossa. Raitamattoon olemme mieltyneet, vaikkei se olekaan hilpeän värinen. Olen nyt värikkäistämisprojektissani päätynyt  monenkirjavien, erilaisten tekstiilien kannalle, jotka perustelisivat tuon raitamatonkin. Toteutus ei ole vielä oikein päässyt alkuunkaan, mutta kovalla kiireellä ompelin kesällä pari uutta tyynyliinaa sohvalle. Mustavalkoinen mustetahrakangas on Ikean pellavasuosikkini ja vihreäkuviollinen kangas on jonkinlainen vahavärjätty afrikkalaiskangas Eurokankaan palalaarista. Hiukan ne ovat vähäpätöiset tuossa kuvassa suuren sohvan sylissä, mutta kerään voimia jatkaa värikkäistämistoimia. Sillä välin on saatava aikaan vielä paljon pientä käytännöllistä Ukkosen huoneessa, pikkuvessassa ja tuulikaapissa. Hyviä kodinkohennusilmoja pitelee.

How I regret all those years that I've underestimated the skill of home decorating. I have seen decorating as something slightly superficial and opposed to those 'naturally born' spaces that I really give value to. That is why I'm now not of decorating type, my survival strategy for so many years has been just to hide as many items as possible to make my living spaces to seem slightly tidier than what they really are, that I have lost track of also those few nice objects we have found through years. But now that we finally have installed a white 3,6 meters long horizontal surface (of which 3 meters is not reserved for the telly) I feel I've got a place for... some sort of settings...  And I feel very uncompetent. Even more urgent but mostly simultaneous challenge is the colourization of the living area.  These pillows were a quick try to start to make our living room more lively and colourful (I mean on the sofa side, there is enough colour on the table side simply with six differently coloured chairs - that's my functionalistic, easy style). But the sofa side is a problem with a random mix of comfortable grayish-brown (practical) sofa, a lovely but dark brown sixties' leather lounge chair and a pretty but black painted fifties' veneer chair. That fun black-and-white-striped Ikea-carpet is not a perfect solution to combine such a mix, especially not colourwise. But patternwise thought I think it is pretty good. Now I guess I need to find many more almost matchy , pretty wildly patterned fabrics and compose some sort of cacophony to make the space livelier. New pillows are the green and black-and-white ones, that black and white ink spotted one is my favorite Ikea-linen and that green is some sort of wax-dyed african fabric, both with fun and slightly blurred patterns.























Eikö ole tosi ärsyttävää, kun sisustusjutuissa esineet siirtyvät paikasta toiseen eikä lukijaparalla ole, minkä varaan rakentaa päänsisäistä käsitystään tilasta!


Isn't it confusing when items change places in magazine home tours when you are trying to build a map of the space inside your head?