KANNETTAVA

Kovaäänisen takeissa ei ole kunnon taskuja kännykän kuljettamiseen. Sääliksi kävi pakata pienelle aina ulkoleikkeihin kissakäsilaukku kännyä varten. Korjasin tilanteen ja ompaisin pienen kaulapussukan, joka mahtuu takin alle. Kankaat ovat lapsen valitsemat, kiinnitys toimii tarralla ja niskassa on avautuva lukko kuristumista estämässä. Vetoketjun alle mahtuu avain omaan lukkoonsa. Kankaaseen silitin vanutukikankaan, joka pehmentää laitteen menoa sekä tönköttää taskusen ryhtiin.

Työjärjestykseni oli nurinkurinen eikä homma mennyt ihan kerrasta läpi. Jouduin lopuksi vahvistamaan ompeleita käsipelillä, mutta huh, vielä on kestänyt käyttöä ja pesunkin.

OLLAPA OLIONA

 

Sain Cutien Norppastiinalta erään kerran viime vuonna haasteen kertoa blogini tarinan, kiitos! Ryhdyin muisteloihin edellisen päivitykseni yksivuotispäivän aikoihin epätietoisena siitä, tuottaako blogin päivitys minulle edelleen iloa. 

Kesällä 2010 aloitin blogini otsikolla 'Alussa olivat vaipat'. Kerroin, miten kahden lapsen vaipatus kotitekoisin vaipoin tuotekehityshaasteineen innosti ompelemaan aiempaa tiiviimmin.

Vaipat johtivat myös aiemmin tuskalliselta tuntuneen neulomisen pariin.

Vaipat olivat, paitsi tekninen haaste, myös esteettinen projekti. Voi sitä hysteeristä naurua, kun mieheni ensimmäisen kerran yllätti minut vaivihkaa valokuvaamasta lipastonlaatikkoon viikattuja värikkäitä, pehmeitä, kotitekoisia vaippoja. Nyttemminhän meillä on ihan normaalia, että isä istahtaa perheensä seuraan pöytään viimeisenä, kun hänen huolella valmistamansa ruoka-annos on ensin tyydyttävästi kuvattu...

Alle kolmessa vuodessa vaippatinki tuli täyteen. Viimeisillä vaipoilla nuorimmainen oli määrä hoitovaipattaa kuivaksi asti.

Netissä putkahteli uusia kangaskauppoja. Kettu ja karhu -joustofrotee oli tuolloin ajankohtainen kangasuutuus, jota piti saada. Törsäsin, ostin riittävästi molempia lapsia varten. Vielä alle kolmivuotias Ukkonen sai paidan ja yhdeksän kuukauden ikäinen Kovaääninen tunikan trendikkäillä kasvunvararesoreilla. Kuvasin vaatteet silloisen ahtaan, mutta rakkaan keittiömme värikkäitä yläkaappeja vasten, ks. ensimmäinen kuva.

Vaippakehityshaasteesta aloittaminen on vain osatotuus blogistani. Olihan minua usein harmittanut, kun käsitöistä tai muista kotikutoisista taiteentuotteista ei jäänyt muistoja. Vaikkapa niistä kolmesta vauvanpeitosta, jotka valmistin hyvien ystävieni esikoisille vuosina 2000-2001. Käytin jokaisen peiton suunnitteluun runsaasti yksilöllistä aikaa ja toteutin tilkkutyön niin tismalleen kuin kykenin, mutta valokuvia en ottanut! Omien lastenkin vauvanpeittoja on kuvattu vain lajityypillisesti vauvataustoina.

Aloitin käsitöiden dokumentoinnin ensin word-tiedostoon vuonna 2009. Toin kuvia ja tein muistiinpanoja ompeluksista, onnistumisista, kommelluksista ja kierrätyssaavutuksista. Kaipasin silti Kestovaippainfon aikaista mahdollisuutta jakaa kuvia muille nörteille.

Kesällä 2010 sain valmiiksi pitkittyneen diplomityöni. Myöhään valmistumiseen tuntui sisältyvän liian vähän iloa, mitätöin itsekin saavutukseni. Dippa oli vain jotain, jonka olisi pitänyt olla valmista jo kymmenen vuotta aiemmin.

Halusin palkita itseni jollakin merkityksellisellä ja annoin itselleni luvan leikkiä. Avasin blogin ja tilasin kangasmerkkejä blogini nimellä, joka juhlisti vapautumistani. 'Olioinnilla' viitattiin lapsuudenperheessäni vapaaseen ajankäyttöön, johon liittyi pakotonta omien kiinnostusten mukaista puuhastelua.

Vapaa, paineeton käsin tekeminen omien kiinnostusten mukaan tuottaa aikuisena samaa iloa kuin lapsena. Blogini on vapaaehtoinen, enkä ole itselleni päivitysvelvollinen, jos tekemisen palo puuttuu. Mutta pojat, että ensimmäiset vuodet olivat hauskoja. En opetellut ompelemaan, tein vain paljon helppoja juttuja innostuksen vallassa, tavoitteena maksimiefekti minimiponnistuksella.

Nyt on käsityön harrastamiseni tullut luonnolliseen muutosvaiheeseen. Lapsille ei kelpaa enää mikä tahansa äidin päästä keksitty ja äidistäkin on tullut hieman minimialistimpi. 7- ja 9-vuotiaat ilmaisevat pukeutumisellaan yhä enemmän itseään ja minun on parempi olla harrastamatta heidän ulkoasunsa kustannuksella.

Onhan toki ompelukone vielä tallessa. Tyttären kesähameita ja -mekkoja on jo väljästi suunniteltukin lapsen toiveet edellä. Iso poika luurasi olkani yli blogikuvia ja toivoi äidin tekemää päälleen. Itselläni on yhä paljon käsityöhaaveita ja muitakin oman tekemisen toiveita. Haaveilen rennosta harrastamisesta tulevaisuudessakin ja toivotan sitä kaikille teille.

Haastan mukaan muutamia tekijöitä, joita olen aikoinani seurannut, ja jotka blogeistaan päätellen elävät hekin joko bloginpidon tai käsitöiden tai molempien vaihetusaikaa. Tippaakaan en loukkaannu, ellei haasteen vastaanottaminen kiinnosta, enkä siitäkään, jos vastaamiseen menee aikaa yli puoli vuotta, kuten itselläni. Tämä on vain leppeä heipatus vanhoille kässyblogitutuille. Kiitos viihteestä, Neiti Napakka Mää tein näästä, Joska Ukulista, Unisukka Uneliasta, sekä Ruohonvihreä Ruohonvihreästä. Toivottavasti teille kuuluu nykyäänkin mukavia!

OHJEET HAASTEESEEN
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä.

VANULEIKKI

Hauska minulle uusi ompelutarvike on silitettävä tukivanu, jolla erilaisia pussukoita on ilo ommella. Aloitin perusvetskarimallien ompelulla. 

Itselleni tein yhden vetskaripussukan Eurokankaan afrikkalaisesta kankaasta. Kovaääninen sai minikokoisen kukkaron Marimekon sienipuuvillasta. 

Äidilleni jalostin maripussukan hänen omasta mekostaan irrotetuista hihoista.

HAI

Haipaidat ovat väikkyneet vuosia mielessä. Tästä suoralla ompeleella kirjotusta tuli aika hauska ja vaarallinen, vaikka olisihan hai tyylitellympikin voinut olla. Ukkonen sai itse valita resorin meleeratun tummanharmaan ja mustan väliltä ja valitsi niistä tiukemman.

I have wanted to make a shark shirt for ages. This is a simple sewing machine embroidered version.

Kävin tätä tehdessä vaihteeksi Pinterestissä katsomassa poikavaatemuistiinpanojani ja huomasin tallettaneeni aika lailla samanhenkisen puna- ja sinihihaisen paidan... Eivät menneet hukkaan nekään muistiinpanot! Kaikki on maailmassa keksitty jo moneen kertaan, mutta ainaskin hai on itse piirretty.

PROJECT 333 KANNATTI

Ensimmäinen kolmen kuukauden Project 333 -kierrokseni on vuodenvaihteessa tulossa epädramaattiseen päätökseensä. Ympäristöni ei varmaankaan ole huomannut minun ns. harjoittavan minimalismia, mikä näyttäisi usein olevan projektin kyytiin lähtevien huolenaiheena. Tapanani on aina ollut käyttää kulloisiakin lempivaatteitani jatkuvasti. Minimalismiharjoitus Project 333 on kehitetty amerikkalaisittain paljon vaatteita ostaville. Ajattelin, että varsinaisen Project 333:n kokeileminen on minulle tarpeetonta, mutta jostain syystä virallisen projektikauden vaihdoksen lähestyessä syksyllä ajatus kuumotti niin, että annoin periksi. Huomasin, että myös minun oli mahdollista saada kokeilusta jotain.

My first very undramatic Project 333 is closing by the new year. I doubt nobody has noticed that I have especially ‘practised minimalism’, because for the most of my adult life I’ve been using constantly same favorite clothes of the season. I didn’t really think I would need to literally try Project 333 by myself, but I’m happy I did!

Olin jo puolitoista vuotta aiemmin kertaalleen käynyt kaappini läpi ja karsinut huonoa, turhaa ja käyttämätöntä sekä roskiin että kierrätettäväksi. Toisen hävityskierroksen olin tehnyt puoli vuotta aiemmin. Tämän ajan olin myös vaellellut netissä minimalismi- ja kapselipukeutumisaiheissa. Olin voittanut jouluna 2013 Rinna Saramäen blogista hänen mainion kirjansa Hyvän mielen vaatekaappi ja pohtinut sen avulla pukeutumismieltymyksiäni ja –tottumuksiani. 

Saramäen kirja onkin ollut todella tarpeellinen apu, vaikka eniten minulla olisi tarvetta pukeutumislapsenvahdille. Kapselivaatekaapit ja muu minimalismipukeutuminen on kiinnostava aihepiiri, mutta heti kun alan pohtia omaa arkivaatetustani ja vartaloni asettamia reunaehtoja, uuvun ja menetän kiinnostukseni suunnitteluun. Minun olisi uhrattava paljon nykyistä enemmän ajatustyötä kokonaissuunnitteluun sekä hauskuuden ja vaihtelun löytymiseen perusunivormuni ohelle. Nykyään kun olen enimmäkseen tyytyväinen, ellen joudu miettimään vaatteita, ajaudun helposti rutiiniratkaisuihin ja aina jossain vaiheessa tulee katkeamispiste, jossa ryntäilen pari viikkoa paniikissa kaupoilla etsimässä Jotain ja sorrun helposti hätäratkaisuihin.

Vaihtelunhaluni ei ole niin suurta, että haluaisin vaatekaappini taipuvan kymmeniin erilaisiin yhdistelmiin. En oikeastaan edes usko niin muuntuvaan vaatekaappiin, en ainakaan tällaiselle vartalolle. Vanhana siluetinvartijana valitsen mieluummin aina uudelleen yhdistelmät, joista olen vakuuttunut. Onneksi se Suomessa on sallittua.

I’ve been going through my closet a couple of times past two years and also read about capsule wardrobe planning and minimalist clothing in internet. I also won a really helpful Finnish book by Rinna Saramäki, which I have been using as a help when contemplating my clothing habits and style interests. 

I have mixed feelings. On idea level I'm really interested in capsule wardrobes, but when it comes to me and my boring wardrobe, it just doesn't feel so fascinating any more. I really need to do more planning and try to learn to add some more variety and fun to my clothing, so that I wouldn't get frustrated and unhappy with my wardrobe, like I usually do a couple of times a year. In those situations I usually spend a couple of weeks running around the town, searching for clothes and making bad decisions because I don't feel comfortable with what I have. 

Speaking about variety, I don't have a need to gather countless combinations of my clothes. Since high school I've called myself a silhouette guard (of myself and of people closest to me), because I want that pieces are proportional and match to each other. I don't mind to repeat an outfit for several days in a row, if I feel good with it. I'm lucky to live in Finland, where outfit repeating is not such a big deal.

Project 333:a aloittaessani istuin kirjoittamaan muistivihkoon vaatteitani kategorioittain ja 33:n käyttövaatteen, kenkä- ja saapasparin sekä laukun kokoaminen olikin nopeasti tehty. Yhtään korua en lukenut mukaan, koska jokapäiväisimpiä ei sääntöjen mukaan lasketa ja muu korukäyttöni on niin satunnaista, ettei siihen kannata tuhlata suunnitteluaikaa. Huivit ovat melkeinpä ainoita jotenkin koristeellisia elementtejä pukeutumisessani ja vielä tarpeellisia keski-ikäisen niskan lämmittäjiä. Niitä en sisällyttänyt 33:een, vaan annoin itselleni vapauden käyttää mitä mieleen juolahtaa ja mikä vain auttaa kestämään muuten univormunomaista arkipukeutumista. Syksystä talveksi vaihtuvan kauden ratkaisin niin, että käytössäni oli kaksi syystakkia ja –kenkäparia, jotka saisin sään mukaan sopivalla hetkellä vaihtaa kahteen talvitakkiin ja saapaspariin.

When I felt like starting Project 333 in the beginning of October, I did it sitting with a notebook and pen instead of looking into my closet. For me it was a practical way to remember only those clothes I wanted to use. I didn’t include jewellery, because I use so few that it was not worth planning. Another category I didn’t include was scarves. They are usually my only somewhat decorative element and help me to live with a narrow selection of clothes. And I really need to use them to warm my middle-aged neck. I gave myself permission to use as many I wanted. In the end I think I have used eight different scarves, but three of them have been used more than the others. The transition from fall to winter was solved with a set of two fall coats and shoes and another set of two winter coats and boots, which I could simply swap when needed. I didn’t count mittens or gloves or beanies or fur hats either, but did throw some old unused stuff away though.

Kirjallinen lähestyminen konkretisoi eri osa-alueiden epäsuhtaa, jonka muutenkin tiesin kaapissani vallitsevan. Erilaisia jakkuja, neuletakkeja ja huiveja on jonkin verran, mutta niiden alle puettavia housuja ja paitoja taas liian vähän. Totesin kuitenkin epäsuhtaisen talvikauden vaatekaappini pelaavan ihan hyvin yhteen, kun vain myönnyin ajattelemaan käytännöllisiä arkiunivormujani enkä haihatellut sen isommin vaihtelun perään. Project 333:n sääntöihin kuuluu, ettei uusia vaatteita kuulu hankkia. Koska minulla ei ole liikaa vaatteita, päätin antaa itselleni vapauden ostoksiin, jos vain jaksaisin vääntäytyä. Tietysti projektin vuoksi jotain entisistä pitäisi uusien käyttövaatteiden tullessa siirtää pois kaapista, jotta saisin luvun pidettyä 33:ssa. Kolme kuukautta on kuitenkin laiskan vaateostelijan elämässä niin lyhyt aika, etten ehtinyt epämukaville mutta tarpeellisille alusvaate-, housu- tai paitaostoksille ollenkaan. Sen sijaan eräiltä vaatekutsuilta tilasin ennestään hyvin edustettuun jakku- ja huivikategoriaan yhden jakun ja yhden huivin… Kuulostaa naurettavan suunnittelemattomalta, mutta koska minulla ei ole liikaa vaatteita, uuden jakunkin ostaminen oli ihan järkevä veto, koska se on mieleinen ja tarpeellinen ja kiinni pidettävä ja peittää vatsan, oikein oivallinen työaamun pelastajavaate siis. Mitä taas housuihin ja paitoihin tulee, olen mestari pärjäämään vähällä.  

Writing my plans down was a good way to see in concrete numbers the unbalance between different types of clothes in my wardrobe.  I have too few pants and shirts but a wider selection of jackets, cardigans and scarves to wear with them. Good thing is, that things actually go pretty well together.   I’m coping and feel mostly happy and easy with my clothes. Because I don’t have too much clothes, I also gave myself permission to buy new clothes if I found something. But three months is a short period for a lazy shopper and I managed to avoid all useful pants and shirts shopping, but managed to buy one new jacket and a large scarf! Sounds like terribly bad planning, but I need to say that jacket was a nice find, a Monday morning saver which covers my stomach and is not huge. I’m quite happy with it.

Siivosin vaatekaappini kaikesta muusta kuin projektiin liittyvistä vaatteista sekä muutamista koti- ja urheiluvaatteista. Kaiken sesonkiin sopimattoman, projektiin kuulumattoman ja rempparyysyt taittelin ja pakkasin tiiviisti naapurikaappiin odottamaan tulevia kuukausia. Vaatekaappi väljeni huomattavasti ja juuri tätä voin suositella kaikille! Ajatella, että olen kitunut täyteen ahdetun kaapin äärellä, vaikkei käytettäviä vaatteita edes ole paljoa. En kykene riittävän hyvin kuvaamaan sitä selkeyttä, kun kaapissa ovat vain käyttövaatteet. Tätä en olisi kokenut, ellen olisi heittäytynyt varsinaiseen Project 333:een. Ja tämä on myös jotakin, mistä en halua enää luopua. Kun kaapin järjestelyn oli kerran tehnyt, vaatteita ei tarvinnut kolmeen kuukauteen enää ajatella.

Cleaning my closet of everything else but current project items and some home and sports items was the most important thing to me in Project 333. Such a sense of clarity and ease! In the beginning I found myself many times a day just staring into my closet and feeling content. Funny, how cluttered my closet had been, although I’m not a shopaholic, quite opposite really. After my closet was organized, I didn't really think about clothes for three months.

Tuntuu hassulta, että nyt vuoden vaihteessa Project 333 –kauteni on loppumassa. Säässä ei ole näköpiirissä merkittävää muutosta eikä minulla ole jemmassa vaatteita, joita kuumottaisi päästä sovittelemaan. Kerään päättäväisyyttä tehdäkseni edes joitakin tarpeellisia ostoksia alennusmyyntien aikaan. Vaatekaapin myllerrys kolmen kuukauden välein tuntuisi minun tilanteessani vähän hassahtaneelta, mutta selvää on, että voisin kyllä pikasiivota kaappini alkavan vuoden kunniaksi ja kirjoittaa kalenterin nurkkaan, mitä vaatteita tarvitsisin.

Seuraavaksi asettaudun itsestään selvään kahden sesongin vuoteen. Suomessa syksy, talvi ja kevät ovat pitkä kausi, jonka aikana pärjää suhteellisen yhdenmukaisella varustuksella, kun vain vaihtaa päällysvaatteita säiden mukaan. Kesä taas on oma äärimmäisyytensä, joka vaatii erilaista ajattelua, johon housu-paita-jakku-univormuni ei yksinkertaisesti istahda. Viime kesänä aloin kirjoittaa muistiinpanoja siitä, mitä vaatetusmielessä ajattelin, sillä minun on pitkän talven aikana todella vaivalloista edes kuvitella, millaista kesällä on, puhumattakaan, että kykenisin muistamaan, mitä minulta mielestäni kesällä puuttui, mitä pitäisi tulevaa kesää varten hankkia ja mikä juuri minulla kesällä toimii.

By the end of this year my season of Project 333 is closing. There will be no changes in weather nor have I fun clothes waiting there to get some use. I try to collect my strength to buy some pieces I need from sales and perhaps make a quick cleaning in the closet but otherwise I have no need to change anything. Hence I have now decided to start with a more obvious two season year schedule. 

Colder season takes about three quarters of the year in Finland. It is easy, because I can get on with the same uniform thinking and only change outerwear to stay dry and warm. Summer in Finland is warm and lovely, even hot, but it is so much more challenging to me while my usual pant-shirt-jacket-uniform doesn’t work. In summers I now try to get on with a skirt-legging-t-shirt-uniform and with dresses. But there are so many different clothing situations during the summers and in colder season it is so difficult to remember or even imagine how it feels in the summer,  that last summer I started to make notes about clothing needs. Those notes should be helpful in springtime, when summer clothes arrive in shops, but it is still snowy and it seems unreal to me that summer warmth would ever come. 

On ollut mukava huomata, että vähällä pärjää!

It was good to notice I can get on with less than what I thought I would need! 

MUUDAN RAITAPAITA

Mustavalkoiset raitapaidat kuuluvat minusta asiaan. Suurta mielikuvitusta sellaisen suunnittelu ei vaadi, mutta sopiipahan tosi hyvin lastenvaateähkystä toipuvan äidin ompeluprojektiksi, kun koulupojan vaatekaapissa näyttää sopimattoman tilavalta.

I’ve alwaysbeen into black and white stripes. It is nothing spectacular to sew, but exactly basic, just what you need when you are no more quite enthusiastic about kids’ clothes.

Koko syksyn Ukkosen paitakorissa on ollut huomattavan vähän trikoopaitoja ja menneinä vuosina olisin vastaavassa tilanteessa jo monella rintamalla käynyt taistoon, ostanut, ommellut ja tilannut vielä uuttakin kangasta… Mutta nyt olen puolentoista viimeisen vuoden aikana oppinut malttia. Huomasin, että yhdessä arkikauluspaidan ja parin kivan neuleen ja hupparin kanssa muutamassakin trikoopaidassa on ollut riittävästi. Korin perälle riittää pari hyljeksittyäkin paitaa, joita en viitsisi käyttöön tarjota. Mennään ihan Project 333:n hengessä pukeutumalla pelkästään lempivaatteisiin.

This whole autumn he has had pretty few jersey shirts. A couple of years ago I would have been fighting back on every front, going shopping, sewing something and even ordering some new fabric. But now I’ve done almost nothing but sewn these stripes. It seems that with one favorite button-up and a couple of favorite knits and sweater jackets also few jersey shirts are enough for a school boys’s everyday capsule wardrobe.

Tämän koulupojan kapselipuvuston mahdollistaa se, että pikku alakoululaisestani on tullut aika siisti, ainakin jos pihahousut ja kengät jätetään laskuista ulos. Kaukana takanapäin ovat pikku päiväkotilapsen sotkut, vaatekerta menee sellaisenaan helposti pari päivää, ellei nenä juuri kovasti vuoda. On keveä käydä lapsen kaapilla, kun yhdellä silmäyksellä näkee vaihtoehdot ja vaatteet sopivat ongelmitta yhteen.

I’m quite proud of both of us. Him living with a smaller capsule wardrobe is easy now, because he has grown so smart and tidy (but I’m not counting outerwear and boots when talking about tidy!). He can usually wear the same outfit for two days, at least when his nose is not running badly. And I’m so much happier going to his cupboard where I can see everything with one glance and mostly it all goes pretty well together! Most of his clothes are now favorites.

Huomionarvoista on minusta sekin, että Ukkonen pukeutuu edelleen enimmäkseen samoihin väreihin, jotka hänen vaatevarastoonsa kotiutuivat jo ensimmäisen ikävuoden aikana. Vain tuolloin muodikas ruskea on korvautunut mustalla. Ensimmäisen mustavalkoisen raitapaitansa poika sai jo pari päivää syntymänsä jälkeen.

It is fun that he still wears about the same colours as on his first year. Only brown, which was so fashionable back then, has been replaced with black. His first black and white striped shirt he got already on his third day.

KEPEÄSTI KÄYTTÖMEKOKSI

Näin mielessäni, että teen tästä Majapuun söpöstä trikoosta kesämekon lyhyillä pikku puhvihihoilla, mutta tekemättä jäi, kun mekkoja ja toppeja ja muita hörhellyksiä vain oli Kovaäänisen kaapissa jo valmiiksi ihan riittävästi.

Nyt on edessä pitkä syksy ja talvi ja oikeita hihoja tarvitaan. Koska en halunnut edetä talvivarustuksessa liian pelkistetyllä väri- ja kuviomaailmalla, päätin ennakkoluulottomasti ommella kesämekkokankaastanikin pitkähihaista. Malli on mahdollisimman yksinkertainen, jotta geometrinen kuvio pääsisi oikeuksiinsa, kapeat hihat tein kaksinkertaisilla resoreilla pientä kasvunvaraa ja siistiä käärimistä silmällä pitäen.

I bought this geometric blue and white Majapuu-fabric for a summer dress, but my daughter had enough pretty clothes for a short Finnish summer. Making many summer clothes seems wasteful, especially for a lazy sewist like me. Long sleeves it became, despite my summer assosiations with the pattern.

Mekko on sopivasti lyhyt ollakseen käytännöllinen eskarilaisen ulkovarustuksen alla. Se on myös sopivasti helmallinen vedotakseen lapsen koreantarpeeseen.

The dress is short so it can be easily worn under outerwear like overalls. That way it is practical for daily use in preschool. It is also a little whirly, which makes her happy.

Ei kun helmat heilumaan.

SINNIKKÄÄSTI PALLOISTA

Kesän mittaan mieleen ponnahtaneet mukavat ompeluideat eivät saaneet liikettä lomailevaan kotiompelijaan, mutta elokuun puolessa välissä kylmissään olevien lasten aamuinen kitinä laukaisi ompelutarpeen.

Kylläpä oli yhtäkkiä tottumattomana hankala päättää, mitä ommella... Viime ajat olen enimmäkseen surffaillut minimalististen kapselipuvustojen äärellä sen sijaan, että olisin päämäärätietoisesti haltioitunut ihanista mekoista ommellakseni sellaisia itsekin. Kaivelin eskaritytön käyttökelpoisimmat tunika-leggariunivormun osat esille ja sommittelin kaapista kankaita sekaan mustapunavalkoiseksi yhdistelmäksi muutamin sinisin läiskin. Olin yhdisteltävyyteen tyytyväinen, mutten voinut kuvitellakaan Kovaäänisen pukeutuvan läpi talven niin pelkistetysti.

It got suddenly cold in August and children started to whine in the mornings about being cold and not wanting to wear short sleeves. For quite a while I haven't been too excited about cool kids' clothes or pretty dresses. I have mostly been inspired by minimalist grown up closets and living with less. That way I haven't collected ideas which needed to be sewn and it was really hard to get back to making clothes for my girl. 

I tried the minimalist approach, collected her pre-schoolers' uniform parts, leggings and tuniques, and threw suitable fabrics from my cupboard in between. It would have been a quite matching capsule of black, red and white with splashes of blue, but I realized it was way too minimalist for her to wear all long and dark winter. I needed to find more colour and variety. It would be wasteful to simply order new inspiring fabrics to work with. From now on I know I need to be moderate with fabric shopping, but right now I just try to find ways to use what I already have paid for. This green stretch terry should match to her girly violet stuff. And it is warm.

Koska kaapissa on yllin kyllin maksettuja kankaita, en voinut luvata itselleni hauskaa nettikauppakierrostakaan, jolla kokonaisuus olisi helposti saanut puuttuvaa potkua. Vetelin kaapista esiin ompelematta jääneitä kankaita, joita saatoin kuvitella jotensakin olemassaoleviin vaatteisiin yhdisteltävän. Näistä palloista piti joskus tulla molemmille lapsille froteepaidat, mutta Ukkonen kasvoi ulos pallopaitaideasta eikä Kovaääninenkään oikeastaan tarvinnut sitä tarpeeksi pian ja niin laatufroteesta tuli kangaskaapin hylkiö. Valmis tunika on lämmin ja ihan käytettävä, vaikkei mikään suursuosikki. Pinnat kotiin sinnikkäästä taloudellisuudesta ja rohkeasta yrityksestä laajentaa pallohameiden suuntaan.

ISÄLTÄ POJALLE 2

 

Ketäpä ei ketuttaisi, kun paidat kutistuvat ja kiertävät käytössä. Kivaa on, jos on jälkikasvua, jolle edelleen muokata jotkut huonosti istuvat vaatteet. Ukkonen innostui ideasta saada taas isän paita käyttöönsä, niinkuin pari vuotta sitten. Panin alunperin valkoisella kantattuun paitaan grafiitinharmaan meleeratun kaulusresorin, koska käsillä olevat valkoiset olivat jotenkin väärän paksuisia. Menee noinkin.

His father's Stax Records -shirt was shrunk and not too liked any more. I reused it for a smaller shirt and he was excited, just like two years ago.

UUSIKSI

Kovaääninen perii isoveljeltään mahdollisimman paljon vaatteita. Olen vähitellen omaksunut melko sukupuolittuneet vaatetustottumukset, koska lapset ovat niin päättäväisesti Poika ja Tyttö ja koska haluan, että he viihtyvät vaatteissaan. Perusvaatteita yritän silti aina siirtää seuraavalle, pehmeitä housuja, yksivärisiä ja raidallisia paitoja, huppareita ja tietenkin ulkohaalareita ja -takkeja. Käytännöllisten cargohousujen kanssa minulla on ollut valitettavasti aika vähän menestystä, äidin silmään hyvänkin näköiset cargot ovat sopimattomia, reisitaskut lienevät hyväksyttäviä vain pinkeissä tai punavioleteissa vetimissä.

En arvannut, että musta ja valkoinen perusteeppari voisivat olla poikamaisia, mutta poikamaisia paitoja käyttäneellä veljellä suht kapealta vaikuttaneet paidat olivatkin tytöllä aika haljun mallisia. Näin perusmalliset paidat tuskin kiinnostaisivat kirpparilla ja koska pikkusiskon teeppariläjä oli jäänyt pääosin pieneksi, pidin parhaana muokata samoin tein paidat pikkusiskon käyttöön. Kavensin paidat saumurilla ja applikoin värikkäistä tilkuista simppelit kuvat, joista Kovaääninen tykkäsi kovasti. On mukava huomata, miten lapset vielä ovat mielissään varta vasten heitä ajatellen kotona tehdyistä ompeluksista.

My son's old basic black and white tees were surprisingly wide and boyish on his little sister. I serged the shirts slimmer and appliqued with colourful fabric scraps. She liked her new tees, but I'm afraid the black cargopants will not be on her top playclothes list.