Vuosia sitten iskin silmäni ihanaan, pitkään mohairvillatakkiin Käsityölehdessä. Muutaman vuoden päästä aloin uskoa, että voisin sellaisen toteuttaakin, koska neule oli edestakaista ja muoto simppeli. Hommasin kunnolla vihreät ja silkkisen pehmeät mohairlangat lopulta kohtuuhintaan Tallinnasta. Kevyt kolmikuukautinen Kovaääninen kulki matkalla kantoliinassa, se oli siis melkein neljä vuotta sitten.
Koskaan en kuitenkaan villatakkia aloittanut, koska epäusko iski. Neulomisessa olisi niin paljon hommaa laiskalta neulojalta, että jos lopputulos ei pukisi, kokisin karvaan pettymyksen... Päättelin, että iso jättihuivi ei voisi mennä vikaan ja olisi varmasti tarpeeseen, kuljenhan myllynkivi kaulassa ulkona ja sisällä, töissä tietokoneen äärellä kykkiessä on lämmin huivi hyvä.
Kaksinkertaisesta ohuesta ja pehmeästä langasta neulottu huivi on ollut välityönä tekeillä varmaan kaksi vuotta eikä sen valmistuminen ole tuntunut tippaakaan realistiselta. Mutta yhtäkkiä se oli siinä, melkein valmiina, ja poikkeuksellisesti kaivoin neulomuksen esiin peräti kolmeksi lyhyeksi rupeamaksi tällä viikolla, jotta sain kaksi kertaa kaulan ympäri ulottuvan huivin kunnolla, mutta lyhyillä päillä solmittua. Vihdoinkin käyttöön!
This dreamy, silky mohair yarn was originally bought for a long, simple cardigan. That was four years ago, and I never had the courage to begin with the cardigan... it would have been such a waste of non-enthusiastic knitting, if the pattern was unflattering to me. So I decided to make a wide, long scarf, because I always use scarfs. I have been knitting it in a lazy manner for two years now, only once in a while in between of more interesting stuff. And now, suddenly, it was long enough for two rounds around my neck. Happy day! I will wear it to work tomorrow.
