28. helmikuuta 2011

MARIANNE







































Kevät tulee, ei voi mitään! Kun lämpötila nousee yli nollaan, on jo hyvä syy ommella hihaton kesämekko, munst. 

Tämä mekkoidea on kaihertanut mielessä pitkään. Kangas on muinaisen ensimmäisen opiskelukämppäni Marimekko-verho, joka on lojunut jätesäkeissä iät ja ajat. Sieltä täältä kauhtunut kangas antoi vielä periksi, pöytäliinakäytön kahvitahroja väistellen leikkelin mekkokappaleet täysvinoon. Tästä pitäisi saada Kovaääniselle myös tyyny, sellainen pitkänmallinen vinoon leikattu, eikös joo, tuon toisen vanhaan kartiiniin verhotun tyynyn kaveriksi. Ja muuta graafillista kuviota sitten sekaan, uuttakin tyykiä on äidillä hankittuna.

Spring is coming! +2 Celsius degrees is a great reason to sew a sleevless summerdress, don't you think? This is an ancient Marimekko-fabric, that served as curtains in my first student apartment, then as a tablecloth. Now I picked it up from a black plastic bag. My daughter definitely needs a diagonally cut pillowcase, too. 

Kaava tuli omasta päästä. Toteutus tapahtui leppoisasti TV:n äärellä yhtään miettimättä, joten mekko noudattaa klassista "älä katso nurjalle äläkä arvioi vetoketjun ommelta" -periaatetta. Olen kuitenkin yllättävän tyytyväinen takakappaleen sauman kohdistukseen: 

I drew the pattern myself. Then I sewed cosily following a documentary in TV, so I really didn't think too much. All so called detailing is hidious. But the back seam is surprisingly clean, so I needed to show it to the whole world:


Kivaa! ( Niin kivaa, etten muistanut, etten jaksaisi ommella mitään punaista.)

23. helmikuuta 2011

MAKSIMOIN 3

Ai jee, arvontoja pukkaa. En yleensä voita mitään, mutta tänään olen kummiskin paneutunut asiaan. PikkuJekku arpoo myös!

MAKSIMOIN 2

Maksimoin taas mahdollisuuteni, Unisukka arpoo 1000 kävijän kunniaksi.

MAKSIMOIN MAHDOLLISUUTENI...

Unikuun blogissa on arvonta. Päätin maksimoida voittomahdollisuuteni ja ansaitsin toisen arvan linkittämällä. Kunpa voittaisin!

15. helmikuuta 2011

PELASTETTU








































Tämäkin tunika on nyt pelastettu elämälle. Ei välttämättä tyylillä, mutta käyttökuntoisena. Kuminauhalla ja kavennuksilla. Tämä siis on se ensimmäinen parjaamallani Ottobren 6/2007 Hilda/Tilda-kaavalla sössimäni kangas (toisesta tuli miehekäs), aivan ihana Mjukatygerin pallojacquard. Pallot on siis kudottu, ei painettu! Jei. 
(Pinni kuin tää.)

I brought this tunique back to life. It was meant to be quite different, but that pattern in Ottobre 6/2007 just won't co-operate with me (to see my other battle go here). Now this piece is wearable thanks to elastics, but you are not supposed to look too close the raglanshape. It is for play use anyway. I love this fabric and that is why I'm so happy about the resurrection. It is jacquard weaved knit, so the dots won't fade like printed ones! 
(Hair clip is like this.)
















Mutta nyt näen punaista, ei pelkoa tyttöväreistä Ukkosellakaan. (Ei silti, tänään hän oli ollut päikyssä punaisessa koirapaidassa. Kukaan ei ollut kuulemma maininnut tyttöjen väriä, mutta hoitosetä oli kehunut uutta paitaa!)

Now I'm done with colour red for a while. (My son was in the Kindergarten in his red dog shirt today. Nobody had mentioned girly colours but a male educator had given compliments on his new nice shirt!)














































































13. helmikuuta 2011

IMELÄ HAPATUS

















Tän verran menin valentiininhalpaan. En paljoa, parin pinnin verran.
Just two valentiny hairclips. Nothing more.


Eikä mitään omaa tietty, ihan lainaa MADE-blogin suunnasta. 
Pretty straight copied from MADE 

11. helmikuuta 2011

MIEHEKÄS PUNAINEN







































Ei voi olla totta!  Olen pelännyt tätä, mutta pitänyt ajatusta vielä etäisenä, sillä meillähän asuu lupaava nuori koloristi, kuriton, omapäinen pukeutuja, joka yhdistelee voimakkaita värejä (ja tyylejä...) omin päin suvereenisti: 

This is not real! I feared this day, but thought it was still far away, while my son is such a promising young colorist and combines colors (and styles...) with great sovereignity:








































Ja nyt Ukkonen sanoi, että PUNAINEN ON TYTTÖJEN LEMPIVÄRI. Joku nelivuotias (anteeksi) pallopää on tietysti väittänyt niin päiväkodissa ja Ukkonen USKOI! 
Menin vaikeaksi ja yritin väittää vastaan. Vasta myöhemmin hoksasin kysyä, että mitkäs värit on Milanon pelipaidassa? entäs Barcelonan? Poika vastasi että musta ja punainen ja sininen ja punainen. Mahtaako tuo perustelu sitten kantaa. Pitää varmaan siirtää taas tuo punavalkoinen lempparijokapoika käyttövaatteiden laatikkoon houkutuslinnuksi... Ja koirapaitaa ei ole kertaakaan sovitettu, vaikka se on pyörinyt tässä olohuoneessa jo pari päivää valmiina. Niisk.

And now he said that RED IS GIRLS' FAVORITE COLOUR. Some other four years old airhead in the kindergarten claimed that and my son BELIEVED him. I didn't know what to say, later I reminded him about the colors of AC Milan and FC Barcelona but I don't know if it had any effect on him. At least this dog shirt has not been tried on yet. 











Epäonnisesta paidasta piti tulla Kovaääniselle mukava perustunika. Olin niin kovapäinen, että heti yhden epäonnistumisen jälkeen (Mjukatygerin palloneulos) valitsin toistamiseen nätin kankaan hassaamiseen Ottobren 6/2007 Hilda/Tilda-kaavan. Pienensin kaavaa koon verran kokoon 86 ja pienensin kaulusta puolitoista senttiä joka suunnasta. Edelleen kaulus oli iso ja vaatekappale leveä kuin teltta ja kaikkea muuta kuin tunikamainen lapsen yllä. Hautasin tapani mukaan mytyn kaappiin ja tihkuin kitkeriä ajatuksia, kunnes tajusin verrata kokoa Ukkosen paitoihin. Kauluksen koko natsasi justiinsa, hihathan voisi pidentää resoreilla ja helman voisi suoristaa. Ei siinä sitten muuta kuin toteuttamaan 86-koon tunikasta 110-koon paitaa. Että sellainen kaava. 

This really has been a weird sewing project. This was my second attempt on a row to make a basic basic simple tunic for my daughter of one Ottobre pattern that looked so nice in the picture. The result is that I have now turned a tunic of size 86 cm into a shirt in size 110 cm and  it looks finally pretty weareble. Amazing. 







































Luomut Muru-kankaat ovat minusta tosi koskettavia. Tai oikeastaan nämä koirat, kissat ja pandat nimenomaan. (Tai okei, on niissä muissakin kuolettavan ihania, niinkuin ne pupuperheet ja kirahvi vaikka, jota olen ostanutkin, mutta ostokankaiden retroväritykset vähän puuduttaa. Kunpa saisi ostaa itsekin kankaana niitä raikkaita ja railakkaita värejä, mitä ostovaatteissa on. En usko ostavani enää yhtään ruskeakeltaista kangasta ainakaan viiteen vuoteen.) Kuosiinkudotut hahmot, jotka on piirretty hurjan herkästi ja ilmeikkäästi, ovat ihan toista luokkaa kauneuden ja taiteellisuuden puolesta kuin lapsiaiheiset printtikankaat, joita nyt suolletaan myyntiin joka taholla. Ja entäpä kankaan kestävyys sitten! Alla olevassa kuvassa turkoosi haukku ja vihreä kissa ovat vanhoja vaatekappaleita, jotka ovat molemmat olleet kovassa käytössä lähes vuoden. Suurempaa nuhjaantumista ei ole kummallekaan tapahtunut. Tästä harmitusprojektista voin ottaa onkeeni kumminkin sen, että tuon 74-80-kokoisen kissatunikan taidan muokata 86-koon paidaksi. Jipii, tulee sekin taas käyttöön. Kankailla on kyllä hintaa, mutta silloin tällöin on onneksi tarjouskampanjoita. Ja on hyvä, että lasten vaatteiden joukossa on jokunen oikein laadukas kappale, joka varmasti kestää käyttöä ja pesuja. 

These organic Muru-knits are so wonderful, touching lively figures are knit on the fabric and they are so beautiful and durable compared to any printed kids clothing fabrics. In this picture below that turqoise dog and green kitten are both old clothes, which have been used intensively for almost a year and they are in superb condition. At least there is one thing I now know after this unsuccesfull tunic project, I know I'm gonna modify that green kitten tunic to a shirt!



5. helmikuuta 2011

TÄYDELLINEN MYSSY























Jos minulta kysytään, maailma ei tarvitse Mario-myssyn jälkeen toista myssyohjetta. Siinä on kaikki. Se on juuri sopivan yksinkertaisen kaunis, se ei ole liian tiukka, turbaanimainen  muoto säästää niinkutsuttua kampausta olematta liian mummomaisen baskerimainen. Kiitos, Jatta!

World doesn't need new patterns for woollen hats after Mario-myssy was developed by Jatta. This one pattern has it all, simplicity, beauty and great non-hair-flattening shape. That turbanishy bell shape is kind for hairdo and doesn't remind me of grannyish berets. It is absolutely perfect!

Tämä on minun toinen Mario-myssyni ja se on tummanvihreä, väri ei nouse kuvasta ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Se sopii kauniisti tuohon turkoosiin H&M-huiviin, jota olen käyttänyt tänä talvena joka päivä sisällä ja ulkona. Edellinen myssyni oli petroolinsininen ja se ehti levähtää ja nyppääntyä häpeälliseen kuntoon, ennen kuin vuoden vaihteen tienoilla otin asiakseni korvata sen uudella. Otin käyttöön kaapissa pyörivät Patonsin merinovillat, jotka kylläkin olen hankkinut vaippavillahousujen tekoon. Vaippavalmistusinnostuksen laannuttua olen siirtynyt asemasotaan, jossa kiihkeästi yritän pärjätä olemassa olevilla vaippatarvikkeilla ja puen kuopukselleni yhä uudestaan ne pässin kaikkein nyppimimmät hahtuvavillikset ja yritän hypnotisoida hänet haluamaan kuivaksi. Vähän minua huolestutti, koska vaippahousuksi tarkoitettu materiaali ei ole superwashkäsiteltyä ja voisi hyvinkin olla altista huopumaan ja nyppyyntymään, mutta toistaiseksi kaikki on hyvin, kuvaa otettaessa myssy on ollut jo kuukauden päivittäisessä käytössä ilman merkittävää muodonmuutosta. Pääni hikoilun vaikutuksia ei kai sitten voi rinnastaa yöpissaamisen huovuttavaan voimaan? Ymmärtääkseni pehmeänä pidetyn vaippahousumerinon kutittavuus yllätti atooppisenkiukkuisen ihoni, pipa raavittaa välillä kovin otsaani ja harkitsen jopa lanoliinikäsittelyä, joka toistaiseksi on jäänyt toteuttamatta silkasta laiskuudesta.

Asustaminen on minulle vaikeaa, ajattelun jaksamisen puute yhdistettynä perfektionistin itsekritiikkiin tuottaa enimmäkseen asustamattomia asukokonaisuuksia. Nyt en ole löytänyt lainkaan edellisessä myssyssä käyttämääni  Brinkkalan Outolinnusta löytämääni huoparintarossia, jossa oli vihreää ja petroolia ja tiilenpunaista huopaa ja jokunen paljetti. Käytin ensi alkuun ystäväni heijastinlangasta kieputtamaa kukkasta, mutta harmaa heijastinlanka oli jotenkin epätyydyttävän kova yhdistelmä tumman havunvihreän kanssa enkä voinut antaa sen jatkua. Uhh. Taidan jatkaa karun koruttomalla linjallani, kunnes saan inspiraation koristeeseen.  Onhan ilonani kuitenkin tuo turkoosin ja vihreän kombinaatio.

NÄIN RINSSITÄT SÄÄRYSTIMIN







































En valitettavasti voi ottaa kunniaa yllä olevien sievien tyttöasusteiden neulomisesta, nämä ovat äitini käsialaa. Tämä postaus on sellainen syvälle piiloutuneen kodinhoidollisen (omalla tavallaan taloudellisen) jumalattaren esiintulema minussa ja syyttää voitte vaikka Unisukkaa, joka viimeviikonloppuisessa ompeluseurassa yllytti postaamaan tällaisesta offkäsityötopicista.

Nykyteknilliset talvikengät maksavat maltaita. Ostin Kovaääniselle yksiväriset mustat goreteksit poikien hyllystä enkä katsonut voivani kustantaa toista paria pelkkään söpöilykäyttöön lyhyen käyttöiän vuoksi. Kun on tarvis näyttäytyä hameessa tai muuten vain söpöstellä villakangastakissa, asustan poikamaiset teknosaappaat  tyttökengiksi kirjoneulesäärystimin.

I didn't knit these cute red woollen accessories for my daughter, they are all made by my mom. This post is a short off crafty-topic note from the hidden domestic (economic) goddess in me. Goretex winter boots are really expensive around here and after buying a decent all-black pair (from the boys department, naturally) of those in tiny size 24, I decided I won't be using more money just for rare (unpractical) girly dressing. Instead I accessorize these boyish boots with girly leg warmers and now they go quite nicely with dress and classical wool coat, when needed. And even grey corduroy pants turn pretty girly like this.

4. helmikuuta 2011

VIHKONEN





























Tämä vihkonen syntyi joskus vuodenvaihteessa, kun piti saada Kovaääniselle nopeasti vihko. Minä tykkään kyllä etsiä kaupoista yksinkertaisia vihkoja eri tarkoituksiin, mutta malttamattomana päätin äkkiä ommella vihkon tarpeeseen. Oli ihan hauskaa ja nopeaa etsiä yhteensopivia papereita ja sommitella ne kasaan, osa sivuista jopa kapoisempina, niin että värejä sai sovitettua yhteen. Vauhtiin päästyäni en jaksanut kaivaa esiin paperiveistäkään, vaan tein tuollaisen vähemmän jämptin saksitun version. Kunnon paperileikkuri olisi tietty kiva...

En muista täsmälleen, mistä vinkki alunperin löytyi, ehkäpä tästä blogista? Tällaista askartelua olisi varmaan hauskaa tehdä yhdessä isompien lasten kanssa. 



UUSIA PINNEJÄ

Pinnit ovat käyttöesineitä, joita kuluu ja hukkuu, joskus pitää tehdä uusia. Nämä eivät olleet minkään suuremman inspiraation tulosta, vaan tein, kun piti. Ja tuo herneenpalko kyllä näyttääkin melko epäinspiroituneelta, saattaapa jäädä ihan käyttämättä, mutta pinninhän voi raastaa sisältä pois ja päällystää uudelleen. Seuraava herneenpalko voisi olla tuota vaaleamman vihreää ja ompeleet vaikkapa turkoosit, ehkä. Ja niinkuin Unisukka ompeluseurassa ehdotti, ehkäpä herneet voisivat olla helmiä. Jos jaksan väsätä. Kuulemma puuhelmen voi halkaistakin, hmm...

Uusi rakkauteni sininenkin pääsi kuvaan. Nauratin työkaverini Koon tärviölle, kun tulin töihin innostuneena tehtyäni värikkäitä ostoksia, joihin luin itselleni ostamani tummansinisen pyjaman. Mutta jos ihminen ei yleensä osta jotain väriä, sen käyttäminen voi tuntua yllättävän voimakkaalta ja värilliseltä!