24. toukokuuta 2014

UUSIKSI

























Kovaääninen perii isoveljeltään mahdollisimman paljon vaatteita. Olen vähitellen omaksunut melko sukupuolittuneet vaatetustottumukset, koska lapset ovat niin päättäväisesti Poika ja Tyttö ja koska haluan, että he viihtyvät vaatteissaan. Perusvaatteita yritän silti aina siirtää seuraavalle, pehmeitä housuja, yksivärisiä ja raidallisia paitoja, huppareita ja tietenkin ulkohaalareita ja -takkeja. Käytännöllisten cargohousujen kanssa minulla on ollut valitettavasti aika vähän menestystä, äidin silmään hyvänkin näköiset cargot ovat sopimattomia, reisitaskut lienevät hyväksyttäviä vain pinkeissä tai punavioleteissa vetimissä.

En arvannut, että musta ja valkoinen perusteeppari voisivat olla poikamaisia, mutta poikamaisia paitoja käyttäneellä veljellä suht kapealta vaikuttaneet paidat olivatkin tytöllä aika haljun mallisia. Näin perusmalliset paidat tuskin kiinnostaisivat kirpparilla ja koska pikkusiskon teeppariläjä oli jäänyt pääosin pieneksi, pidin parhaana muokata samoin tein paidat pikkusiskon käyttöön. Kavensin paidat saumurilla ja applikoin värikkäistä tilkuista simppelit kuvat, joista Kovaääninen tykkäsi kovasti. On mukava huomata, miten lapset vielä ovat mielissään varta vasten heitä ajatellen kotona tehdyistä ompeluksista.

My son's old basic black and white tees were surprisingly wide and boyish on his little sister. I serged the shirts slimmer and appliqued with colourful fabric scraps. She liked her new tees, but I'm afraid the black cargopants will not be on her top playclothes list.


19. toukokuuta 2014

TYÖHEVONEN

Äidilläni oli täsmälliset toiveet kauppakassinsa suhteen. Sen piti oleman tilava ja mieluiten muovikassin mallinen. Edellisen, nyt jo loppuun kuluneen muovikassipussin, olin tehnyt hänelle muinoin ennen blogin ja valokuvadokumentoinnin aikaa. Kassin piti olla uutta kangasta, ei mitään viehkoa löytökangasta, josta maitopurkin kulmat pyrkivät liian pian läpi, niinkuin sittemmin ompelemastani karusellikassista. Väitän, että tämä tukeva kassi täyttää vaativan maitopurkin kanniskelijan tarpeet sekä tukevuuden että esteettisyyden osalta.

This shopping bag is for my mother. She gave me quite exact technical spesifications. It was supposed to be sewn with plastic bag pattern to be roomy but slim when needed and she wanted it to be made of new fabric, not some pretty vintage find that would suffer with milk cartoon corners. This is a real work horse for a shopping bag and doesn't look too bad, either.
























Kyllä harmitti keskellä yötä yrittää väsyneenä tavata nettiohjeesta, miten kassi pitäisi ommella. Hetken jo ajattelin, että tekisin tänne pelkistetyn piirrostutoriaalin, lähinnä omaan tarpeeseen, kun näitä nyt ei tule tällä tuotantotahdilla tehtyä kuin noin kerta neljään, viiteen vuoteen. Piirretyssä kaaviossa olisi selkeämpää osoittaa ompelujärjestys kuin valokuvissa eikä tarvitsisi sitten viiden vuoden päästä taas itkeä keskellä yötä. Voi olla, että joku muukin hyötyisi semmoisesta, tai sitten vain olin todella ylirasittunut ja hidaspäinen yöompelija. Mutta kuinka sekin nyt jäi. Ehkä ensi kerralla sitten. Hui hai.

4. toukokuuta 2014

PERUS


Marimekon mustavalkoinen raitapaita oli joskus tunnusomaisin vaatekappaleeni. Jos piirtäisin itsestäni sarjakuvahahmon, pukisin sen varmaankin raitapaitaan.

If I made a cartoon character of myself, it would wear a striped shirt.

Osaisinpa muokata istuvuutta. Kun ompelukoneeni tekee yhteistyötä, tuloksena on melko vähän hävettäviä käyttövaatteita.