11. helmikuuta 2016

OLLAPA OLIONA

 
Sain Cutien Norppastiinalta erään kerran viime vuonna haasteen kertoa blogini tarinan, kiitos! Ryhdyin muisteloihin edellisen päivitykseni yksivuotispäivän aikoihin epätietoisena siitä, tuottaako blogin päivitys minulle edelleen iloa. 



Kesällä 2010 aloitin blogini otsikolla 'Alussa olivat vaipat'. Kerroin, miten kahden lapsen vaipatus kotitekoisin vaipoin tuotekehityshaasteineen innosti ompelemaan aiempaa tiiviimmin.


Vaipat johtivat myös aiemmin tuskalliselta tuntuneen neulomisen pariin.


Vaipat olivat, paitsi tekninen haaste, myös esteettinen projekti. Voi sitä hysteeristä naurua, kun mieheni ensimmäisen kerran yllätti minut vaivihkaa valokuvaamasta lipastonlaatikkoon viikattuja värikkäitä, pehmeitä, kotitekoisia vaippoja. Nyttemminhän meillä on ihan normaalia, että isä istahtaa perheensä seuraan pöytään viimeisenä, kun hänen huolella valmistamansa ruoka-annos on ensin tyydyttävästi kuvattu...

Alle kolmessa vuodessa vaippatinki tuli täyteen. Viimeisillä vaipoilla nuorimmainen oli määrä hoitovaipattaa kuivaksi asti.

Netissä putkahteli uusia kangaskauppoja. Kettu ja karhu -joustofrotee oli tuolloin ajankohtainen kangasuutuus, jota piti saada. Törsäsin, ostin riittävästi molempia lapsia varten. Vielä alle kolmivuotias Ukkonen sai paidan ja yhdeksän kuukauden ikäinen Kovaääninen tunikan trendikkäillä kasvunvararesoreilla. Kuvasin vaatteet silloisen ahtaan, mutta rakkaan keittiömme värikkäitä yläkaappeja vasten, ks. ensimmäinen kuva.

Vaippakehityshaasteesta aloittaminen on vain osatotuus blogistani. Olihan minua usein harmittanut, kun käsitöistä tai muista kotikutoisista taiteentuotteista ei jäänyt muistoja. Vaikkapa niistä kolmesta vauvanpeitosta, jotka valmistin hyvien ystävieni esikoisille vuosina 2000-2001. Käytin jokaisen peiton suunnitteluun runsaasti yksilöllistä aikaa ja toteutin tilkkutyön niin tismalleen kuin kykenin, mutta valokuvia en ottanut! Omien lastenkin vauvanpeittoja on kuvattu vain lajityypillisesti vauvataustoina.



Aloitin käsitöiden dokumentoinnin ensin word-tiedostoon vuonna 2009. Toin kuvia ja tein muistiinpanoja ompeluksista, onnistumisista, kommelluksista ja kierrätyssaavutuksista. Kaipasin silti Kestovaippainfon aikaista mahdollisuutta jakaa kuvia muille nörteille.

Kesällä 2010 sain valmiiksi pitkittyneen diplomityöni. Myöhään valmistumiseen tuntui sisältyvän liian vähän iloa, mitätöin itsekin saavutukseni. Dippa oli vain jotain, jonka olisi pitänyt olla valmista jo kymmenen vuotta aiemmin.

Halusin palkita itseni jollakin merkityksellisellä ja annoin itselleni luvan leikkiä. Avasin blogin ja tilasin kangasmerkkejä blogini nimellä, joka juhlisti vapautumistani. 'Olioinnilla' viitattiin lapsuudenperheessäni vapaaseen ajankäyttöön, johon liittyi pakotonta omien kiinnostusten mukaista puuhastelua.

Vapaa, paineeton käsin tekeminen omien kiinnostusten mukaan tuottaa aikuisena samaa iloa kuin lapsena. Blogini on vapaaehtoinen, enkä ole itselleni päivitysvelvollinen, jos tekemisen palo puuttuu. Mutta pojat, että ensimmäiset vuodet olivat hauskoja. En opetellut ompelemaan, tein vain paljon helppoja juttuja innostuksen vallassa, tavoitteena maksimiefekti minimiponnistuksella.

Nyt on käsityön harrastamiseni tullut luonnolliseen muutosvaiheeseen. Lapsille ei kelpaa enää mikä tahansa äidin päästä keksitty ja äidistäkin on tullut hieman minimialistimpi. 7- ja 9-vuotiaat ilmaisevat pukeutumisellaan yhä enemmän itseään ja minun on parempi olla harrastamatta heidän ulkoasunsa kustannuksella.

Onhan toki ompelukone vielä tallessa. Tyttären kesähameita ja -mekkoja on jo väljästi suunniteltukin lapsen toiveet edellä. Iso poika luurasi olkani yli blogikuvia ja toivoi äidin tekemää päälleen. Itselläni on yhä paljon käsityöhaaveita ja muitakin oman tekemisen toiveita. Haaveilen rennosta harrastamisesta tulevaisuudessakin ja toivotan sitä kaikille teille.


















Haastan mukaan muutamia tekijöitä, joita olen aikoinani seurannut, ja jotka blogeistaan päätellen elävät hekin joko bloginpidon tai käsitöiden tai molempien vaihetusaikaa. Tippaakaan en loukkaannu, ellei haasteen vastaanottaminen kiinnosta, enkä siitäkään, jos vastaamiseen menee aikaa yli puoli vuotta, kuten itselläni. Tämä on vain leppeä heipatus vanhoille kässyblogitutuille. Kiitos viihteestä, Neiti Napakka Mää tein näästä, Joska Ukulista, Unisukka Uneliasta, sekä Ruohonvihreä Ruohonvihreästä. Toivottavasti teille kuuluu nykyäänkin mukavia!

OHJEET HAASTEESEEN
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä.

2 kommenttia:

Piia Kukkola kirjoitti...

Olen kahden pienen mummu, mutta nuo vaipat on mulle "vieraita", kun ei tyttäreni ole niitä käyttänyt. Oli kiva lukea tuo sinun postaus. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

Lepäävä esteetikko kirjoitti...

Hei Piia ja hauskaa, että löysit tiesi hiljaiseen blogiini! Lupaan vierailla Aurinkokujalla, kunhan vietän taas kunnon surffihetken.