13. heinäkuuta 2011

YKS JA TOINEN







































Uudisversio pieneksi käyneestä vanhasta suosikista syntyi eilen illalla. Pienimuotoisessa ompeluseurassa aioin lähinnä varovaisesti kokeilla, saisinko mitenkään kaksoisneulaa toimimaan, minulla kun on ollut isoja neulaesteitä niinkutsutun vaatetuotantoni tiellä. Kun kone yhtäkkiä toimikin moitteettomasti, tuli kova kiire piirtää kaava käytössä olevien paitojen avulla ja leikellä kankaita. Kaveri yllytti lähinäköisversion tekoon, minunlaiseni kriittisen ihmisen pitäisi kuulemma mielellään pitäytyä kerrankin hyväksi havaittuihin ratkaisuihin. Erot edellisvuotiseen paitaan ovat vähäiset, niitä on noin viisi. Kankaat ovat uusia tällä kertaa, viimevuotinen versio valmistui vanhoista t-paidoista osin uudelleenkäyttämisen ilosta ja osin myös siksi, että olin epävarma mustan ja valkoisen kankaan yhdistämisestä. Hankin tuolloin kuitenkin itsevarmana ompelijanalkuna kankaita lisäpaitoihin ja nyt oli siis odottamassa uudenpehmoiset ja mukavat interlockit, joita mällätä. Mainittakoon, että toistaiseksi toteuttamatta jääneeseen talvipitkähihaiseen versioonkin on hankittu yllin kyllin mustaa ja valkeaa joustofroteeta jo viime kesänä. Krhm.

My double needle problem was at least temporarily solved just by itself and I needed to speedsew ordinary t-shirts, which were very much needed. My friend encouraged me to make a replica of the last summers favorite. She said that critical people like me should hold to once found good solutions. I did.







































Olen rakastunut tässä paidassa suoraan leikattuun raglanlinjaan, mustan ja valkoisen yhdistelmään väritäplillä, yliselkeään kuvioaiheeseen sekä erinomaisen idioottiyksinkertaiseen rähmäkäpäläapplikointiin tukikankaalla ja yhdellä ainoalla suoralla tikillä. Valitettavasti kuvia pitää zuumailla ennen kuin tikkiä näkyy, mutta kehotan siihen, se kannattaa. Niin yliyksinkertaista ja niin hauskaa, että tänäänkin tanssittaa.

I love this straight cut raglan line, combination of black and white with coloured spots, übersimple graphic image and the clumsiest, cutest applique with only one straight stitch. I'm dancing here of joy again.







































Huolimatta kaulusongelmista pelkkä kaksoisneulalla ompelun onnistuminen saatteli minut paidanompelulliseen flow-tilaan ja olin pakotettu jatkamaan toisella paidalla. Koska minulla ei ole kaava-arkistointijärjestelmää, onkin aina parasta käyttää kaavaa, jos sopiva on käsillä. Nyt on sellainen olo, että omasta puolestani voisin käyttää loppuheinäkuun sisätiloissa ompelemalla trikoopaitoja lapsille. Voi olla, että mahdollisuutta moiseen pelkistyneeseen ajankäyttöön ei kuitenkaan tarjoudu. Käytin trikooinnostuksen hyväksi ja surautin itselleni tänään ohimennen maailman kuivimmat mutta hyvin hyödylliset koticaprit mustasta jerseystä, laitoin niihin korkean vyötärön kaksinkertaisesta trikootuubista ja olo on taivaallinen, kun mikään ei pureudu lihaan.

I wanted to continue in the flow and managed to produce a second shirt in a row with the same pattern. It is really good to use a pattern when I have one, because my non-existing archiving method makes the patterns always disappear into unclear balls of wrinkled sketch paper between piles of fabric in the cupboard.

12. heinäkuuta 2011

JIPII, KYLPYTAKKI!





























Kaupasta on vaikea löytää omaan makuuni sopivia lasten kylpytakkeja asialliseen hintaan. En ole kuitenkaan tähän asti saanut millään itsestäni irti kylpytakin ompelua, inspiraatio on puuttunut kertakaikkiaan, vaikka perheen pikkuinen on kituuttanut jo pitkään säälittävän kittanassa ja rumasti väriään vaihtaneessa vaaleanpunaisessa koirakuvallisessa reuhkassa. Mutta sitten se iski, inspiraatio. Vai mitä tykkäätte?

It is hard to me to find pretty or just simple childrens bathrobes in shops for decent price. My daughter has used ridiculously short + ugly robe for ages and I have not had any inspiration to make a new one myself. But then the inspiration struck.  Suddenly I knew I had to do it myself!







































Tykkään.

I like it so much!

En tilannut valmista kaavaa kylpytakkiin, enkä siis tiedä, kuuluuko ohjeisiin todella ommella vyö takkiin kiinni. Mallikuvia katsellessani sain kuitenkin sellaisen käsityksen ja päätin heti ommella vyön kiinni takkiin. Meillä lapsilla on harmittava tapa irrottaa vyöt kaikista talouden kylpytakeista ja leikkiä, että ne ovat käärmeitä. Sinänsä vitsikkään leikin tuloksena kylpytakin pukija joutuu varaamaan kätensä kylpytakin kiinnipitelyyn.

I didn't buy the pattern for the robe and have no idea, if attaching the belt really belongs to the tutorial. Anyway, looking at those pictures gave me the idea to attach the belt to the robe and I found it so practical! Our children have such an annoying way to play that all the bathrobe belts of the household are snakes and spreading them around. You don't have the belt there when you dress yourself in the bathrobe and you need to reserve your hands to hold the robe together.







































Tämä on muuten ensimmäinen kerta, kun iskin kiinni rakkaisiin vauvalakanoihimme. Harmaa ruutukuvio sopii väreihin melkein liian hyvin, minun on tanssittava voitontanssi joka kerta kylpytakin nähdessäni.
Isoveli on jo suunnitellut haluavansa mustalla kaitaleella reunustetun kylpytakin. Ai jee, väriyhdistelmiä nousee mieleen, mutta yritän pidätellä itseäni niin kauan, että hän todella tarvitsee uutta kylpytakkia. 

That grey gingham is recycled from our old baby bed linen. It is too cute with white and red, I cannot do anything else but jump and dance of joy every time I see the robe. 
Her big brother already told he wants a robe with black bias around. Oh no, I'm already contemplating the colours, it will be so fun. Trying to hold myself, though, until he really needs a new one. 


9. heinäkuuta 2011

SUVI SULOINEN




















Sydäntä elähytti kesämuovi vitosella metri JättiRätistä. Halpa ja hyvin diagonaali.

Satisfyingly diagonal find.