26. toukokuuta 2012

VERHOUTUNEENA


Ensi kuulemalta voisi luulla, että on aika tylsää, jos ompelukaverit yksi toisensa perään peruvat tulonsa (hyvistä!) perhesyistä ja sitä päätyy yksin istumaan tyhjässä talossa punajuurivuohenjuustopiirakka ja ompelukone seuranaan. Minulle kävi niin viime viikolla, mutta ilo onnettomuudessa, itsekseni kuuhkaillessani vapauduin niin, että koetin vanhaa verhoa vyötäisilleni ja vielä epäpukevasti poikittain, mitä en taatusti olisi tullut häveliäänä ajatelleeksikaan, jos minulla olisi ollut seuraa.

You might think it's pretty boring when your sewingfriends cancel one after another and you end up sitting alone at home with beetroot+goatcheesepie and sewing machine. That happened to me last week, but I had surprisingly good time. I mean, I would never have tried this old curtain on my waist and at least not horizontally, if I had had any company!


Kuosi on Marimekon 'Korsi', suunnittelija Fujiwo Ishimoto vuonna 1989 (voi niitä aikoja). Tätä vanhaa verhokangasta ei ole enää paljoa jäljellä, blogissakin on nähty mariannemekko. Olen  suunnitellut jämistä tyynyä Kovaääniselle, mutta sitä oli nyt liian vähän kaikkeen ja päätin, että kun kerrankin tulee mieleen jotain HAUSKAA ITSELLE, se pitää kyllä toteuttaa. Puolihameeni on suoraviivaisen realistinen kierrätysverhotuotos, yllä näkyy etusauma, mutta voin mainostaa, että takasaumassa jouduin yhdistämään auringossa haalistuneen ja vähemmän haalistuneen kaistaleen yhteen, mutta loppujen lopuksi sekin on aika vitsikästä.

Fabric is designed 1989 by Fujiwo Ishimoto to Marimekko. I had only very little material left from these old curtains, but I decided this was a good use, when I once came up with something FUN to ME. Check also my daughters diagonal dress in this blog. This is a very realistic recycling project, I even had to use sun faded parts, but it should be okay for a summer skirt for a simple person like me. 

EDIT: Ompelutiedot olivat unohtua! Otin kaavan 'Joka tyypin kaavakirjasta', jonka pyysin ja sain joululahjaksi vuonna 2006 jo ennen kuin vaipat ja lastenvaatteet vasta panivat minut todella ompelemaan. Lopultakin tein loppuun kokonaisen vaatekappaleen kirjan ohjein! Minun on pitänyt jo pitkään aloittaa hidas vaellus läpi kirjan ohjeiden, jokaisesta kaavastahan on siinä lukuisia sovellusehdotuksia ja olen ajatellut, että jos käyttäisin jokaista tyyppiä vähintään kerran, voisin olla aika tyytyväinen ja olisin vähän nähnyt vaivaa myös aikuisompelusten suhteen. Tässä käytin A-linjaisen hameen perusohjetta, halkaisin vain vielä kertaalleen etu- ja takakappaleet. Se oli myös käytännön vaatimus, sillä kangas oli vähissä. Muokkasin kaavaa, koska minulla oli kantavana ideana helmahulpio ja hameen vaakaraidoitus, mitä on tietysti vähän hankalaa sovittaa kaarevareunaisen hameen kaavaan... Väkipakolla tein helmasta suoran ja sivusaumoista alkuperäistä ohjetta aamaisemman, mikä on kyllä istuvuutta ajatellen huono juttu, nuo reunan kolmiot löpsöttävät tyhjinä hassusti. Mutta halusin lyödä päätäni seinään. Ja sitten hiissasin muutama milli kerrallaan sivusaumoja sisään ja neljää halkiota samoin ja totesin, että taas kerran olen leikannut aivan mielettömän liian suuret kappaleet. Pelkään mokaavani ja siksi olen aina suurpiirteinen ylöspäin. Lastenvaatteiden kanssa se on käytännöllistäkin, mutta itselle pitäisi opetella tekemään vähän jämptimpää. Hankalaa! Suurpiirteisyys kun on juuri sitä Olionaoleilun leppeänrentouttavaa ydintä. Kiinnitin sivuvetskarin (oliivinvihreän piilovetskarin) ja kunhan saan aikaiseksi, kiinnitän myös hakasen vyötärölle. Hame on kyllä valmiiksi turhan väljä, t-paidat kiristävät rypyt reunaan. Jos onnistun taas laihtumaan, pitää varmaan irrottaa vetskari ja ottaa saumat kunnolla uusiksi!

About sewing & pattern. ^


Mielestäni vaatteesta saa paremman käsityksen, jos sen sisällä on käyttäjä. Päättäväisesti laitan nyt figuurini nettijakeluun ja jään odottelemaan vihapostia tuhottavaksi.Tähän asti onkin ollut aika leppoisaa...

I decided you get a better idea of the piece if I'm inside. Sorry if you got blind.



Ja hei, tervetuloa kaikki lukijat. Olen huomannut joitakin uusia tulleen. En ole aiemmin asiaa kommentoinut, kun bloggaustyylini on aika päiväkirjamainen, mutta ilahdun lukijoista! Ja kommenteista!

And welcome to all readers. I'm glad there are quite a few new readers, too. (I also like comments. )

11 kommenttia:

AnniP kirjoitti...

Hauska hame tosiaan, huomasin ajattelevani raidoista kovin tylsästi kun näin tämän.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä ainakin yksi uudehko lukija! :) Sulla on ihastuttava blogi ja tämän postauksen hame on herkullinen! Nuo värit = kesä :)

Henni kirjoitti...

Upeasti verhouduttu! Ja ihanuus on se mariannemekkokin <3 Taitaa olla samaa raitaa kuin Elinan ompelemassa tyynyssä.

Lea/kiertoidea kirjoitti...

Tulee kaikenlaisia retrotakaumia mieleen tuosta kankaasta :) Hameen helma on hauska!

kewa kirjoitti...

Tosi kiva hame, yksinkertainen mutta silti niin Marianne karkki;) Kaunis kesäinen ja ustan paidan kanssa sopii!!! Jos vain osais itse käyttä hamosia, huhhh!

joska kirjoitti...

Ihanan kesäinen hamonen! Minun on pitänyt tutkia vaatekaappi kesäisten vaatteiden osalta, vaan en ole vielä saanut aikaiseksi. Voisi kuvitella, että johonkin riepuun olen kääriytynyt viime kesänä. Työlistalla on tosin ainakin ihan tavallisia t-paitoja, olen kuollakseni kyllästynyt näihin imetyspaitoihin, niin käteviä kuin ovatkin.

Elina kirjoitti...

Ihanan selkeän kaunis hame tuli tästä kankaasta! Itse tosiaan käytin pienen palan samaa kangasta ompelemaani tyynyyn. Ja hauskaa on, että kun sain tyynyn valmiiksi niin mun mielestä se oli ihan "Oliona"-tyylinen. Juurikin selkeiden värien takia... Ja nyt olit tehnyt tämän samasta kankaasta. Hassua. :D

unisukka kirjoitti...

sulla on selkeesti ollu Väärät seuralaiset kutsuttuna :D Tosi kiva hame ja jatkuukin juuri sopivassa linjassa vyötärö-lantiolinjan suhteen. Laitoitko vallan vetskarin vai kuinka? Kaava käytössä vai perstuntumaltako vetelit menemään?

Lepäävä esteetikko kirjoitti...

Kiitos teille kaikille kommentoineille hyvästä vastaanotosta, oman kuvan laittaminen jännitti niin.

Unisukan kommentti tuli tarpeeseen, unohdin näköjään kokonaan käsitellä tuon kaava-asian, käytin kyllä kaavaa ja höyläsin sitten sisään muutama milli kerrallaan mutten ihan tarpeeksi kumminkaan. Lisään tästä kappaleen ihan just, pitäähän sitä kunnon muistiinpanot olla.

Ompeluseuran piti olla hartaampaa mallia - ompelukoneiden säestyksellä - koska tuttavapiirissä on sellaista liikehdintää meneillään :), mutta samassa tuttavapiirissa on meneillään niin monta kriisiä, että peruutukset jatkuivat aivan viimeisen puolen tunnin päähän. Joskus ei vain millään onnistu...

Lepäävä esteetikko kirjoitti...

Joskan mietelmät kuulostavat
tutuilta, luulisihan sitä johonkin riepuun pukeutuneensa viime kesänäkin, niin. Minulla tilanne oli juuri noin hälyttävä myös viime kesänä ja tarkemmin sanoen koko kesän! Eli nyt ne rievut ovat totisesti olemattomiin hiipuneet. Pakko on koittaa keksaista jotain ja suoraan sanoen ilo ja into pukeutumiseen pitäisi jollain tasolla löytyä, muuten ei löydy kaupastakaan mitään. Juuri tästä syystä minusta oli erityisen käänteentekevää ja ilahduttavaa tehdä itse jotain hassahtanutta ja innostavaa.

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kaunis hame! Tosi kiva, kun olit mallina hamekuvissa. Vaate vähän kuin herää eloon, kun se on päällä.