18. elokuuta 2010

MAJAKKAMEKKO










































Kesäloman alettua oli kaikenlaista ompeluhampaan kolossa ja harmitti vietävästi, etten ehtinyt toteuttaa aikaa vievämpiä ideoita. Eräänä iltana ompaisin sitten lohdukkeeksi pikamekkosen koko muun perheen mentyä nukkumaan. Hihaton majakkamekko on tehty omista vanhoista t-paidoistani. Olalla on nepparit ja kädensuissa ja kauluksessa huolittelematon kapea trikookaitale, lisää rähmämeininkiä siis. (Tällä postauksella voisin myöskin osallistua kilpailuun aiheesta yksinkertaisin ompelus suhteessa valokuvaussession pituuteen.) 

Pitkin kesää tuntui vaikealta tehdä kesävaatteita, kun niillä olisi niin vähän käyttöikää. Pitkän käyttöiän toivossa minun tulee helposti tehtyä hervottoman suuria vaatteita, mutta majakkamekko oli alusta asti napakka. Nyt se on jo poistettu käytöstä liian kittanana ja kesää on vielä jäljellä!












































Tuossa alla on muuten tuollainen huopapinni, jollaisia askartelen perusnipsujen päälle. 



















14. elokuuta 2010

MARIESSU

 
Pitkään kaapissa virunut kukkakangas rupesi essuksi. Tämä kangas on Marimekko-kirpparilöytö, kuosi on Katsuji Wakisakan "Karuselli" vuodelta 1973. Sain etukappaleeseen ison kukan ja taakse molempiin puoliskoihin pienemmät, jälkimmäiset eivät vain taida hyvistä yrityksistäni huolimatta juuri erottua kuvista. 

Tein essun mukaillen Carefree Clothes for Girls -kirjan essun ohjetta. Kaavakoot alkavat neljävuotiaista, joten piirsin ohjekuvan perusteella itse kaavan ja kehitettävää jäi. Minua viehättää essukonsepti kumminkin, joten haaveilen tekeväni vielä toisenkin essun ja toteuttavani sen jätti-isolla taskulla aivan kuin kirjassa. 

Kuvausta varten Kovaääninen lähti ilman paitaa ja hupsuissa raitaleggareissa leikkimään kesän kuivattamaan metsikköön, mutta suoraviivainen syyssuunnitelmani on  pukea lapselle alle mustia trikoita ja paitoja.
 

JUNAPAITA


 
Perusompelus junatrikoosta junafanille. Minun tasoiselleni harrastajalle on aina iso ilo, jos t-paidan resorit onnistuvat ilman suurempia kämmejä eivätkä ompeleet käytössä napsahtele tai kaula-aukko kutistu ahdistavaksi. Työn jäljessä on parannettavaa, mutta suhteellinen menestys tämä paita!

RÖYHELÖOLKAINTOPPI







































Löysin viime kesänä tämän ohjeen kesätoppiin yhden suosikkiblogini kautta. Valmistinkin silloin mekkosen Eurokankaan laareista löytämistäni lähes TÄYDELLISISTÄ kankaista: harmaanmustaa ruutua ja pikku siivet kapean kapeaa oranssivalkoista raitaa. Viimeistelin yksinkertaisen ompeluksen nappien oransseilla ompeleilla ja olin kovinkin tyytyväinen tekeleeseeni ensimmäiseen pesuun asti, jossa musta paitakangas levitti mädän harmauden sieviin olkarimpsuihin. Alakuvassa alkuperäinen mekkonen syyskuuhun sopivasti pitkähihaiseen bodyyn yhdistettynä, kaikki värit tuolla tavalla sievästi syksyyn vivahtaen.

Olen marinoinut mekkoa viime talven yli siellä täällä ja harmistunut aina siihen törmätessäni, sillä mikään korvaava kangas ei ole tuntunut riittävän viehättävältä verrattuna alkuperäiseen raitaan. Kesähelteiden toden teolla iskettyä talutin itseni kuitenkin tilkkujen äärelle ja valitsin pitkin hampain pikku palasen, josta juuri ja juuri sain aikaiseksi uudet pikku siivet, kun vain saumuroin hörhelön reunat. Olin kärsivällinen ja pidensin rinnanympäryskuminauhankin ja sain aikaiseksi melko pätevän kesätunikan tai -topin. Kieltämättä nuo oranssit ruksit näyttävät nyt kuuluvan väärän asuun, mutta katson ohi ja yhdistelen iloisesti  - yllätys yllätys - tämän vuoden suosikkitapaani mustavalkoiseen. Tähän asuun pukeutuneen puolitoistavuotiaan Kovaäänisen perään vingahtelevat ventovieraat goottitytötkin.

KESÄPÖKSYT



























Kesäpöksyjä Kovaääniselle pehmeistä trikoista. Ehkä olisin voinut hieman maltillisemmatkin palaset leikata ohuista trikoistani, alkuperäinen ohje kun oli velourpöksyille. Malli Ottobren kesänumerosta 3/2009.

13. elokuuta 2010

RENGASPAITA








































Kesäkuun suosikkini oli varmaankin tämä Ukkosen rengaspaita, jonka kokosin omista vanhoista t-paidoistani. Itselläni oli applikaatiota tehdessäni mielessä ennemminkin maalitaulu, mutta kieltämättä lapsen oma rengasassosiaatio soveltuu paremmin pikkulapsen vaatteeseen ja on säädyllisempi aihe hellän äidin koristeluvietin toteuttamiseen. 

Aah miten pidän tästä vaatteesta ja sen pehmeäksi kuluneesta materiaalista ja rouheasta applikaatiosta. Luulenpa, että talvikausi vaatii oman pitkähihaisen sovelluksensa.  

(Seuraavan kesän rengaspaita löytyy täältä. You find the tireshirt of the next summer here. )