Pari viime vuotta olen ihaillut Sulo Vilenien paluuta katukuvaan ja kaihonnut. Viime keväänä tajusin, että pipanhan voi tehdä itsekin, jotta saa juuri ihanan. Nyt käyn mielessäni läpi lukemattomia variaatiomahdollisuuksia. Lapsille tulee helposti söpöä, mutta haluaisin sulon itsekin. Se mahtaa vain pompuloineen istua huonosti pyöräilykypärän alle?
Pompula ei ole tupsu, vaan ommeltu pompula. Kuvista päätellen näissä luksuksellisissa pipoissa ja huppareissa on kangaspompula. Ihana idea suoraan sieltä, kiitti vain.
This tiny project was also part of my attempt on KCWC.
Kelpo arkitunika Kovaääniselle. Oikeasti tätä ei ole kyllä säädyllistä käyttää ilman housuja... Mustaa joustofroteeta, kestävää, mukavaa, käytännöllistä. Tunikat ovat tyttäreni univormu, hän on käyttänyt niitä vauvasta saakka käytännöllisesti katsoen koko ajan.
Ehkä tuo kauluskurttu näyttää vähän turhan tiukalta? Täytyy harkita asiaa käytössä vielä.
Tämä on Elsie Marleyn haasteviikon satoa. Jotain sentään. Minulla ei selvästikään ollut aikaa tälle haasteelle, sain aikaan sekundasusia niinä iltamyöhän tunteina, jotka yritin käyttää hyödyksi. Yleensä minun piti vain päästä jo nukkumaan, kun ompeluun varattu aika alkoi. Mutta sainhan edes aloittaa ompelua uudessa kodissa. Ja nyt tiedän, etten tiedä, missä Oliona-merkkini ovat. Tai saumateippikään sen puoleen.
One of the sadly few clothing items I finished during KCWC. But still it was a good start for my sewing after one months moving pause. Tunique is made of stretch terry, my favorite kids clothes material. Tuniques are the every day uniform of my daughter, she's been using them already as a newborn baby. She used to have high waisted merino wool soakers with the cloth diaper and slightly long tunique hem to keep her warm. Now she uses tuniques with leggings or other stretchy pants. Every day.
Saako aloittaa anteeksipyydellen? Siis voi miten kamalat kuvat eikä lahjakaan ollu hääppönen... blogini heittää tänään entistä inhorealistisemmalle linjalle ja kuvailee karkean graafisesti hätähousun käsityöntekijän aikaansaannoksia ja kärsimystä.
Kaikki alkoi kauniista ajatuksista, hyvä ystävä sai monennen lapsensa ja minulle oli juuri tullut postitse viehättäviä joustofroteita Lasten Metsolasta ja Myllymuksuilta.
Hempeissä tunnelmissa päätin tehdä vauvalahjan omin käsin, mutta sen jälkeen kaikki meni juuri sen verran vinoon, että niisk!
Valitsin kietaisunutun ohjeen Ottobren numerosta 6/2007 ja koon piti olla 62. Hah! Nuttu oli niin iso, että vastasi mennen tullen kokoa 68 ja minun oli sitten säädettävä housukokoakin ylöspäin. Ja sitten hölmöyksissäni aloitin nutun reunanauhan siten, että saisin nauhan loppuessa mahdollisimman monta mustalla ommeltua jatkossaumaa etukappaleelle näkyviin... ja tarkemmin ajatellen valkoisetkin olivat aivan erisävyiset! Miten minä, itseäni värikkönä pitävänä, en sitä ollut tullut nähneeksi jo otsallani! Tuskaa. Mutta tuntui aivan liian julmalta heittää pehmeä vauva-asu pois ja karaisin itseni ja annoin lahjan pienelle tulokkaalle, joka jo muutaman viikon iässä alkoi käyttää housuja. Paita kuulemma odottaa pienen kasvua. Pipakin oli pienellä päässä ainakin meillä kyläillessä :) Mutta summaten: välttelen itsetehtyjä lahjoja taas vähän aikaa, sillä niiden valmistus tuottaa suurta sosiaalista kärsimystä itsekriittiselle tekijälle. Omaan käyttöön kun tekee, on vain VAPAUS ja sehän on OLIONA olemisen ja tekemisen syvintä olemusta.
Pipo on muuten ihanan pehmeää trikoota, jonka joskus vuonna 2008 vaihdoin ompeluseuratapaamisessa Unisukalta. Käytin samaa keltaista myös Kovaäänisen kesäpöksyihin ja syystunikan röyhelöön (samainen tunika juuri ylitti julkaisukynnyksen MADE-blogin Celebrate YELLOW -riehassa! villi tuuletus tähän!). ( Sulava aasinsilta.)
Ei nyt anneta lahjahäpeän murheen kumminkaan murtaa, vaan kutsun teitä nauttimaan köyhän äidin peitetikkiefektistä vauvannutun kauluksessa, kuva alla. Tuon yksityiskohdan takia tämä vääntö kuitenkin kannatti. Innoituksen lähteeni on jälleen kerran MADE-blogi, jonka 90 minuutin paita loppumattomine variaatiomahdollisuuksineen härnää minua. Täydellinen lastenvaate yksiväristen kankaiden yhdistämisestä innostuneelle ja pah, en ole onnistunut tekemään vielä yhtäkään kirjekuorikaulusta, jonka kanssa antaisin lasteni kävellä kotiovesta ulos. Siksi meillä köyhä peitetikki kiertää monia muita reunoja kuin kirjekuoria.
Haastetekstin kanssa oli kuvan ja tekstin yhdistämisongelmia. Sivu näytti niin karulta ilman aloituskuvaa, että piti kaivaa äkkiä askarteluaihe piristykseksi!
Huopapinnejä olen askarrellut pian vuoden verran, mallia olen ottanut amerikkalaisäitien blogeista ja jostain nettivaatekauppojenkin sivuilta. Kokeilukappaleiden myötä olen suostunut tekemään pinnit joka kerta vähän edellistä huolellisemmin, pikku tytön vauhdissa pinnit ovat todellista kulutustavaraa. Näyttää tuo mustavalkoinen kuitenkin tuossa kuvassa olevan vähän valmiiksi nöyhtäinen ja turkoosi lanka repsottaa ihan minun jäljiltäni... äidin askartelutuokiot iltamyöhäisellä dekkarisarjojen loisteessa eivät ole mitään korkeampaa koruompelua.
Porkkanat ovat olleet kaikkein suosituimpia pinnejä meillä, yläkuvassa on jo kolmas porkkanamme ja itse asiassa sekin on jo nyttemmin aivan nyppyinen.
Jouluksi tein tietysti piparipinnejä.
Tämän valkoisen kukkapinnin täydellisen kopiontiapinoinnin valmistin Kovaääniselle keväällä mummuni hautajaisiin. Pinni on ihana, mutta sen verran painava ja iso, että se on useimmiten hukassa enkä jaksanut valmistaa toista kesällä vietettyihin setäni hautajaisiin. Ja tietenkään minulla ei ole ainoatakaan omaa kuvaa koko pinnistä. Mutta katsokaa esimerkillistä esikuvaa. Made-sivustolla on paljon hienoja pinnejä, valentiininpäivän tienoon sydänpinnit ovat ylin suosikkini. Toki meilläkin on yksi sydänpinni!
Oikein virallisesti tiedotan ainakin yrittäväni ottaa osaa lastenvaateompelun viikkohaasteeseen. Ilmoittauduin hetken innostuksessa, sillä muuton ja purkamisen tiimellyksessä on ollut viime aikoina tuskin yhtään mahdollisuutta ommella ja kuitenkin talven varalle olisi valmistettava kaikenlaista fleecehaalaria ja sisävaatetta ainakin suurisuuntaisten suunnitelmieni mukaan, joista sitten pakon edessä joustan. Suoraan sanottuna en ole edes lukenut toimintaohjeita kovin tarkkaan, enkä tiedä, pitääkö lähettää kuvia johonkin kuvapuuliin, mutta samapa tuo, ehtiihän sitä vielä tutkiskella.
Sama blogisti järjesti lastenvaatehaasteviikon viime keväänä tilanteessa, jossa minun pers koht oli pakko painaa pitkää ja vastentahtoista päivää ilman rentouttavia ompelukokemuksia tai ylipäätään mitään kivaa ja vakuutin silloin itselleni, että tuota lajia saan sitten nauttia kylläkseni, kun tästä koettelemuksesta selviän. Perustin bloginikin tavattoman suuren vapautumiseni kunniaksi ja nimesin sen muistuttamaan itseäni mahdollisuudesta omaan aikaan. Eli nyt minun on suorastaan lunastettava tuo lupaukseni itselleni, vaikka ajankohta ei tietenkään taaskaan tunnu aivan oikealta, kun kodinkorjaussuunnittelun taakka lepää hartioillani. Onneksi haaste on kuitenkin maltillinen, osallistujan on määrä käyttää vain tunti vuorokaudessa ompeluun. Päädyin mielestäni oivalliseen ratkaisuun, kun pyysin osallistumismahdollisuuden vielä itselleni immateriaaliseksi syntymäpäivälahjaksi perheeltä. Nyt minkään ei pitäisi tulla hauskanpidon tielle, ellei sitten silkka arki, työ tai väsymys tuota haittaa!
En millään ehdolla saanut elsie marleyn nappulaa tuohon sivupalkkiin kiinnitettyä, mutta käykää ihmeessä tutustumassa haasteeseen eka virkkeen linkistä.
Laitoin myös MADE-blogin keltaisen nappulan oheen, visuaaliviihde ja inspiroituminen on tuolla kanavalla taattua.
Ompaisin Kovaääniselle harmaan syystunikan omasta vanhasta trikoopaidastani. Nämä suoraviivaiset pikaompelukset käyvät parhaiten minulle, ei tarvita kuin lyhyt tovi (yhdet päiväunet pienelle ja yksi lastenelokuva isolle) ja äidin rentouttava ompeluhetki on siinä. Ja mieli on parempi kaikilla lopun päivää!
Käytin alkuperäisen paidan helma- ja hihansuuompeleet sellaisinaan, mutta nurja puoli ylöspäin, katso vaikka zuumaten kuva alla. Kauluskaitale on tehty köyhän äidin peitetikkiompeleella, saumurireunainen kaitale on ommeltu suoralla ompeleella kiinni. Olalla on metallinepparit ja edessä tuollainen RÖYHELÖ. Tämä on mahdollisesti käänteentekevä työ, onko turmeltumaton naisellinen maku rantautumassa ompeluksiini? Ja helman alta pilkottaa toinen RÖYHELÖ. Keltainen kontrastirimpsu on vedetty kiinni suoralla ompeleella ja tavattoman huolettomalla otteella.
(Huoleton on toinen ompelunimeni. Lepäävä esteetikko on ensimmäinen. )
Ukkonen sai kesällä mustat pellavahousut päälleommelluilla taskuilla. Materiaalina olivat mummun vähälle käytölle jääneet pellavahousut, joista onnistuin yksityiskohtana hyödyntämään lahkeensuiden nappilistat. Mustien taskujen valkoiset vuorit pilkistävät hiukan taskujen reunoista.
Alkujaan pyhäiseen käyttöön valmistetut housut haalistuivat pesuissa niin, että kuvasinkin ne metsikköleikeissä. Tuli sentään tämäkin projekti dokumentoitua. Eivätkös mustat suorat housut ole ihan omiaan miehekkäisiin leikkeihin?
