NUTTU NURIN JA ONNI OIKEIN

Saako aloittaa anteeksipyydellen? Siis voi miten kamalat kuvat eikä lahjakaan ollu hääppönen... blogini heittää tänään entistä inhorealistisemmalle linjalle ja kuvailee karkean graafisesti hätähousun käsityöntekijän aikaansaannoksia ja kärsimystä. 

Kaikki alkoi kauniista ajatuksista, hyvä ystävä sai monennen lapsensa ja minulle oli juuri tullut postitse viehättäviä joustofroteita Lasten Metsolasta ja  Myllymuksuilta. Hempeissä tunnelmissa päätin tehdä vauvalahjan omin käsin, mutta sen jälkeen kaikki meni juuri sen verran vinoon, että niisk! 

Valitsin kietaisunutun ohjeen Ottobren numerosta 6/2007 ja koon piti olla 62. Hah! Nuttu oli niin iso, että vastasi mennen tullen kokoa 68 ja minun oli sitten säädettävä housukokoakin ylöspäin. Ja sitten hölmöyksissäni aloitin nutun reunanauhan siten, että saisin nauhan loppuessa mahdollisimman monta mustalla ommeltua jatkossaumaa etukappaleelle näkyviin... ja tarkemmin ajatellen valkoisetkin olivat aivan erisävyiset! Miten minä, itseäni värikkönä pitävänä, en sitä ollut tullut nähneeksi jo otsallani! Tuskaa. Mutta tuntui aivan liian julmalta heittää pehmeä vauva-asu pois ja karaisin itseni ja annoin lahjan pienelle tulokkaalle, joka jo muutaman viikon iässä alkoi käyttää housuja. Paita kuulemma odottaa pienen kasvua. Pipakin oli pienellä päässä ainakin meillä kyläillessä :) Mutta summaten: välttelen itsetehtyjä lahjoja taas vähän aikaa, sillä niiden valmistus tuottaa suurta sosiaalista kärsimystä itsekriittiselle tekijälle. Omaan käyttöön kun tekee, on vain VAPAUS ja sehän on OLIONA olemisen ja tekemisen syvintä olemusta.

Pipo on muuten ihanan pehmeää trikoota, jonka joskus vuonna 2008 vaihdoin ompeluseuratapaamisessa Unisukalta. Käytin samaa keltaista myös Kovaäänisen kesäpöksyihin ja syystunikan röyhelöön (samainen tunika juuri ylitti julkaisukynnyksen MADE-blogin Celebrate YELLOW -riehassa! villi tuuletus tähän!). ( Sulava aasinsilta.)

 

















Ei nyt anneta lahjahäpeän murheen kumminkaan murtaa, vaan kutsun teitä nauttimaan köyhän äidin peitetikkiefektistä vauvannutun kauluksessa, kuva alla. Tuon yksityiskohdan takia tämä vääntö kuitenkin kannatti. Innoituksen lähteeni on jälleen kerran MADE-blogi, jonka 90 minuutin paita  loppumattomine variaatiomahdollisuuksineen härnää minua. Täydellinen lastenvaate yksiväristen kankaiden yhdistämisestä innostuneelle ja pah, en ole onnistunut tekemään vielä yhtäkään kirjekuorikaulusta, jonka kanssa antaisin lasteni kävellä kotiovesta ulos. Siksi meillä köyhä peitetikki kiertää monia muita reunoja kuin kirjekuoria.

Darker chapters of my sewing diary... This was supposed to be a gift for a newly born baby boy, but almost everything, beginning from pattern size ( huge!)  went not quite right and it all ended with hasty, rushing, exceptionally unsharp photographing. I decided ( once again) to sew only for my own family, since I really sew for fun and for my own mental health, gifts are way too stressy for my poor nerves.

But please, you are welcome to enjoy the pretty stitching around the neckline, see the last picture. I call it the poor mothers cover stitch and it is such a roughly pretty detail, not to mention that it saves me a couple of steps of sewing time.  I've stolen the idea from MADE, the most inspiring sewing blog I can tell. -- Finnish readers must be wondering my constant promotion of the blog, but those friends (and my mom)  who really know my style, don't. MADE is all about bright colours, bold matching, simple shapes and  big Light (light-envy strikes while long, dark winter slowly approaches), all that + quality photos = inspiring. Dana of MADE also lets things look slightly handmade, which I think is a great addition to the fun and colourful style. Plus I often find out she writes down exactly same things I've been thinking myself. --  Dana has this lovely tutorial of 90 minutes Shirts which I love, since I'm a solid colours lover like she obviously is, too. I would love to make endless variations of these shirts but I haven't had success with my envelope collars. Three attempts until now and I still haven't made any envelope collar to be weared outside home...