22. maaliskuuta 2011

VÄRISIÄ







































Yhdet tuliset ja toiset tavan turkoosit. Nuo tuliset menivät heti jalkaan ja seuraavana päivänä päiväkotiinkin, ihan nappi. 

Pehmoinen ja hurjan oranssi Myllymuksujen frotee on alunperin Kovaäänisen ensivaippoja varten ostamaani kangasta, joka kylläkin vaippaompeluissa hupeni, mutta jota sitten siunaantuikin erään ystävän varastoista lisää tuon tietyn haasteellisuutensa vuoksi. Olin ihan varma, että teen tästä pehmeän tyttöhupparin, sillä minulla on aivan oivaa pastellikukallista trikoota, joka hauskalla tavalla yhdistyisi tähän rämäkkään oranssiin, mutta suunnitelma on aina jäänyt, sillä en lopulta usko kirkkaanoranssin pukevan lapsiani sen paremmin kuin itseänikään. Vaihtoehdoksi jäi housut ja hyvät niistä tuli, juuri passelit yhdisteltäviksi mustiin ja mustavalkoisiin, jotka yksinään voivat näin kevättä kohti näyttää tarpeettoman karuilta. Turkoosi on vielä hitusen vanhempi lastenvaatekangashankinta Eurokankaasta. Frotee ei ole aivan yhtä puuvillaisen pehmeää ja laadukasta, mutta kaunis väri kompensoi kivasti!

Fiery pants and turquoise, too. My son really appreciates the fiery ones! 

This worlds brightest orange stretch terry was originally purchased for sweet and soft newborn diapers for my daughter and since I loved it so, a friend of mine gave a bit more to me, because she had difficulties with the tone. In the end I didn't have enough courage to use it for a girly hoodie, I'm afraid this family doesn't have the skin colour it takes to wear bright orange succesfully. But terry pants are always needed and these colours make a nice spring combination with simple black or black-and-white shirts.

























Kuminauhavyötäröhousujen ompelu on vaivatonta ja nopeaa. Ja olen joka kerta iloinen, kun olen viitsinyt ommella lapsille tällaisia kuminauhapunttisia pöksyjä, ne ovat suloisia, oli kangas sitten frotee, velour tai pyjamapuuvilla. Malli on Elsebeth Gyntherin sivusaumaton housukaava, tämä on 3-4-vuotiaiden kaava, johon olen lisännyt pituutta 116-senttistä varten. Ohjeessa käsketään taittamaan kaavaa keskeltä kapeammaksi joustavista kankaista tehtäviä housuja varten ja tässä kokeilin eri kokoisia taitoksia. Oranssit ovat Ukkosen kapoisimmat housut tähän asti, mutta oikein toimivat, turkoosit ovat tuollaiset perusnäköiset.


Pants with elastic waistband are easy and effortless to make. Elastic in ankles create quite cute childish look. Simple pattern with only one seam per leg comes from Elsebeth Gynthers 70's book. I have used this comfortable pattern for terry and velour pants and for cotton pj's with wider legs. Now I experimented two different widths for pants and although the orange ones are so much slimmer than what I've ever made, I think they are pretty wearable.























11 kommenttia:

Ki kirjoitti...

Hienon näköisiä pögiä. Varsinkin oranssit mustaan paitaan yhdistettynä :)
Minulta löytyy tuo Güntherin kirja, hoisujen kaavaa en olekaan aiemmin testannut. Kivan näköistä näyttäisi tulevan!

*marjuska* kirjoitti...

Mukavan pirtsakoita!

joska kirjoitti...

Musta sopii noihin kyllä tosi hienosti! Kummasti tuo musta nyt pukkaa itselläkin lastenvaatteissa läi.

NorppaStiina kirjoitti...

Ihania poseerauksia! Värikkäitä. :)

Häntähattu kirjoitti...

Ihania! Tuo räikeä oranssi on niiiiin hyvä yhdistelmä mustan kanssa. Mihin mulla oikein jää tuo yksiväristen ompeleminen, vaikka mielessä on.

Lepäävä esteetikko kirjoitti...

Yksivärinen on ystävä :)

Iloisen vilkasta kommentointia yksinkertaisista sisähousuista, olen äimän käkenä.

Sani kirjoitti...

Blogissani on sinulle tunnustus :)

Lepäävä esteetikko kirjoitti...

Kiitos Sani!!!

kukkarukkanen kirjoitti...

Ja minun blogissani olisi sulle vielä haastekin!

Lepäävä esteetikko kirjoitti...

Kiitos kukkarukkanen! Miten tuo aika taas ehti vierähtää noin viestisi jälkeen lainkaan huomioimatta. Yritin kyllä luukuttaa postilaatikkoasi silloin heti kiitoksilla, mutten saanut läpi, on nääs noita Blogger-ongelmia muitakin, kuin bloggaamattomuutta >:)

Lepäävä esteetikko kirjoitti...

Niin ja kaikenlaisiin vastaamisiin palaan epämääräisen ajan jälkeen, kunhan ehdin! Kevätkiireitä nääs!