4. maaliskuuta 2011

OIH!


























Oih. Olen niin iloinen saatuani tunnustuksen loistavalta Unikuulta! Kiitos!

KAHDEKSAN PLUS MIINUS HENKILÖÖN KÄYMÄTÖNTÄ JA BLOGIN AIHEPIIRIÄ SIVUAVAA ASIAA MINUSTA

1. Rakastan blogeja. Muistan ensimmäiset silmiä avaavat tutkimusmatkani jossain taide-/käsityöprojektityyppisissä yksityisissä blogeissa ( ja haikailen, etten enää löydä niitä ekoja rakkaita kohteitani netin syövereistä!). Olin aivan ällikällä lyöty kun tajusin, miten maailma on muuttunut, ennen ei vain ollut kanavaa, jolla yksityiset ihmiset olisivat julkaisseet jotakin toisten yksityisten ihmisten iloksi ja innoitukseksi. Hurraa maailmanlaajuinen verkko.

2. Olen iloinen, että uskalsin aloittaa itsekin avoimen blogin. Arkielämä on paikoin niin karua, että omien vaatimattomien käpälänjälkien esittäminen esteettisenä projektina voi herättää asiaankuulumatonta hilpeyttä, blogissa taas on luvallista, jopa suotavaa, kehystää omat tahmaprojektit mahdollisimman kauniisti. Käyn välillä kamppailua siitä, millainen blogi tämä on. Toistaiseksi olen tehnyt käsitöitä ja  toistaiseksi olen linkittänyt enimmäkseen käsin tekemisestä kertovia blogeja. Toistaiseksi en ole kauheasti linkittänyt sellaisia innostaviakaan blogeja, joissa muun kauniin ohella herää tarve ostaa tie tavarataivaaseen. Tämä on juuri nyt käsillä tekemiseen keskittyvä blogi, sillä käsityö kumminkin on varmasti kestävää ja terveellistä ja suositeltavaa kaikelle kansalle.

3. Minulle sopivat yksinkertaiset pikaompelukset, koska ilman erillistä työtilaa ompeluprojektini ovat muun perheen vastuksina olohuoneen pöydillä. Yksityinen henkireikäni ovat rentouttavat iltayön ompelut telkkarin äärellä, leppoisat viihdeaktiviteetit siinä kisaavat rajallisesta huomiokyvystäni. Toivoisin silti kehittyväni ompelijana, lienee siis syytä omaksua muitakin työrutiineja?
Käytän mielelläni kierrätettyjä materiaaleja, sillä siitä tulee marttamaisella tavalla erityisen ylpeä ja onnistunut olo. Varastossamme on jätesäkillinen sellaisenaan kierrätettäväksi kelpaamattomia käytettyjä aikuisten vaatteita, joista on hauskaa keksiä lastenvaatteita. Siinä on oma ihana haasteensa, sillä niin paljon kuin välillä haluankin ostella söpöjä lastenkuosikankaita ja harjoitella käsialaani peruspaitojen ompelussa, on universaalimpien kankaiden käytössä ja omien jujujen kehittämisessä tarjona paljon enemmän jännitystä ja voiton mahdollisuutta. Hurraa lumput.

4. Harrastan visuaalista kauneutta ja pyrin mahdollisuuksien mukaan myös harjoittamaan sitä elämän eri aloilla. Olen tullut pitkän tien aloittaessani käsityöblogin, sillä pidän itseäni vain keskimääräisen kätevänä enkä oikeastaan erityisesti nauti nimenomaan ompelusta, piirtäminen ja suunnittelu ovat enemmänkin minun heiniäni. Ommellessani yleensä mieli vaeltaa siinä, mitä kaikkea seuraavaksi voisi tehdä, mikä ei kuulosta kovin flowlta, mutta rentouttaa yhtä kaikki. Muistan ensimmäisen kerran, kun salaa kuvasin lipastonlaatikkoon kauniisti järjestämiäni itse tehtyjä kestovaippoja ja sen, miten hysteerisesti meitä nauratti, kun mieheni yllätti minut puuhasta. Kaikenlaista kivaa ja kaunista on aikoinaan jäänyt ikuistamatta, mutta nykyään kuvaussessiot laajenevat välillä jopa koko perheen aktiviteeteiksi.

5. Rakastan järjestystä. Nyt kaikki minut tuntevat putoavat vatsaansa pidellen tuolilta, sillä en ole ahkera siivoaja tai järjestäjä itse, vaikka on toki minullakin ollut hetkeni... ja suuria tulevaisuudensuunnitelmiakin on. Salainen paheeni on järjestelyyn liittyvät postaukset. Suuni aivan vettyy ja sydämeni pamppailee, kun käyn yhä uudestaan salavihkaa lukemassa Varpusen järkkäilystä (äitin laululoora! ja äitin uusi laululoora!) tai Elohiiren organiseerauksesta. Kävisiköhän minullekin tuolla tavalla, jos alkaisin ottaa valokuvia siivouksen jälkeen?

6. Rakastan värejä, koin hyvin tietoisen väriherätyksen 13-vuotiaana. Kummallista, että sitä värirakkaudesta huolimatta tulee itse pukeuduttua tylsästi (siivosin juuri sanoinkuvaamattoman ikävän vaatekaappini, asialle on tehtävä edes vähän jotain mitä pikimmiten) ja että sitä omaksuu lastenkin pukeutumisen suhteen kaikenlaisia kummallisia ennakkokäsityksiä, joiden kanssa joutuu elämään, kunnes ne onneksi taas muuttuvat. Niinkuin nyt vaaleanpunaisen inho. Kai sillä on jotain tekemistä sen kanssa, ettei suurin surmin haluaisi omaksua mitään valmiita malleja esimerkiksi vaaleanpunaisista pikkutytöistä. Toisaalta muistelen lämmöllä äitini 80-luvun ompeluksia minulle, hän yhdisti oikein estottomasti mm. samaan paitaan vaaleanpunaisen, -sinisen ja mintunvihreän. Ja tosiaan, muihin väreihin yhdistettynä vaaleanpunainen toimii jo aivan toisella tapaa, siunattu värien yhteisvaikutus! Aivan parin päivän ajan olen nyt ajatellut, että minun pitäisi ottaa pinkkiä sisältävästä vaatetuksesta oppimisprojekti, sillä onhan minulla mielessä henkeäsalpaavan ihanat ja kaleidoskooppimaiset värit, jotka haluaisin tyttäreni huoneeseen kunnostuksen myötä toteuttaa ja niihin taas pinkki kuuluu aivan elimellisenä (joskin pienenä!) osana. Miksi en siis voisi yrittää toteuttaa samaa ajattelua jollain tasolla pukeutumisessa! ( Ja miten käy tosielämässä: Pari päivää sitten keskustelimme siitä, mitä lapset panisivat päälle päiväkotikuvaukseen. Kaksivuotias tyttäreni sanoi varmalla äänellä: "Minä laitan sinnessamekon. Vaaleanpunaisen sinnessamekon." Mrh. Hänellä on lainakäytössä oikein viehättävä vain hieman pilliintynyt kolmannen käden roosa Marimekon trikooleninki, jota hän rakastaa ja kutsuu prinsessamekoksi. Ei tule tapahtumaan. )

7. Rakastan valon lisääntymistä. Miten paljon myönteisemmältä koko elämä vaikuttaakaan nyt. Tänä vuonna vietämme ensimmäistä kevättä ja kesää uudessa kodissa, johon muutimme viime syksynä. Jännitämme, mitä nurmikon alta putkahtaa kevään tullessa ja ihailemme jo nyt sitä, miten valtavan kauniisti tässä kodissa valo kulkee. Kelpaa putsia kotia ja viljellä väriä!

8. Yritän pitää blogia paineitta. Minulla on yleensä liian vähän aikaa. Nyt sairaslomaillessani olen saanut levätä ja ladata akkuja ja kuluttaa tietokoneen akkuja postailemalla tosin enimmäkseen ennen sairaslomaa toteutettuja jutskia ja surffailemalla muiden innoitettavana. Siirtymä normaalitilaan tulee olemaan melkomoinen ponnistus muutenkin kuin fyysisesti. Saa nähdä vieläkö ehdin sitä ennen vastata edelliseen haasteeseen, jonka sain Häntähatulta. Punastun. Huono omatunto, se on aina vieraanani.
Tahdon päättäväisesti sulkea silmäni keinotekoiselta tarpeelta tehdä asioita, jotta voisin päivittää blogia. Pakottomuus luo vapautta ja iloa. Yritän tyytyä pitämään tämän paikan aitona rähmäkäpälänjälkipäiväkirjana, jossa ollaan vain OLIONA ja asiat tapahtuvat todellisessa tahdissa ja jonkintapaisessa tärkeysjärjestyksessä perhe-elämän, työn ja kodinkunnostuksen lomassa. Olen suunnattoman iloinen kaikista saamistani myötämielisistä kommenteista, toivottavasti jaksatte edelleen vierailla täällä!

TUNNUSTUS JAETAAN VIITEEN (NO LOPULTA NELJÄÄN...) BLOGIIN.
Tämä on se vaikea osuus. Mahdollisia saajia olisi pilvin pimein ja toisaalta monet ovat tunnustuksen jo saaneetkin ja vielä voi moni saaja kokea tunnustuksen vaivalloisena, jos ei jaksa jatkaa sitä edelleen. Haluan nyt kumminkin jakaa yllä olevaan kohtaan 8 viitaten paineettomia tunnustuksia ihailemalleni bloggareille puhtaasti iloksi ja suurella kunnioituksella:
UKULIN Joskan tyyli on pettämätön. Mistähän se johtuu, että hän tekee perusompeluksetkin harrasta ihailua herättävällä tavalla


KUKIKKAIDEN KUOSIEN Ninnu tarjoaa väri-iloittelua ja nostalgiamatkoja lapsuuteeni 70-luvulla, hyviä ohjeita sekä yllättäen myös herkullisia järkkäilyn iloja!

PIENTÄ KIVAA -blogin Roosa ja Petra Ilona saavat kiitokseni iloisesta ja nuorekkaasta blogistaan, josta löytyy viihdykkeeksi pussukkaohje  poikineen sekä tosi hupsuja askarteluideoita. Jos vielä jaksan tehdä kukkaropussukan, teen sen nyt paljon valistuneemmin kuin ekalla kerralla!

Turnausväsymys iski kesken liiallisen hersyttelyni. Viides tunnustus jää muille jaettavaksi. 

Suurella sydämellä
Teidän 
Edelleenkin

5 kommenttia:

n i n n u kirjoitti...

Oi, kiitos paljon !

Olen tooosi huono näissä haasteissa kun en ehdi koskaan niihin vastata...

joska kirjoitti...

Kiitos! Kirjoitit niin kauniisti, että menin ihan hämilleni. Ihan hyrisyttää hyvästä mielestä. Välillä mietin, että minun ompelukseni ovat niin kovin tylsiä kaikkien hienojen aplikaatioiden sun muiden rinnalla. Ihastelen kovin muiden tekemiä hienouksia, en kuitenkaan osaa lapsillani niitä pitää.

Tunnistin itseni tuosta järkkäilystä. Eihän yleissiivo ja kaappien järjestys välttämättä kohtaa, ei meillä ainakaan. Kaapit ovat tip top vaikka muuten onkin välillä hyrskyn myrskyn. Asiaan vihkiytymättömiltä saa toki välillä kummeksuvia kommentteja mmm. silloin, kun spreijaa pilttipurkkien kansia mustiksi ja askartelin niihin etiketit. Paljon mukavempi aukaista laatikko missä on yhtenäiset purkit. Minä tiedän maustelaatikon olevan siisti ja nätti vaikka se onkin piilossa katseilta.

Lepäävä Esteetikko kirjoitti...

Ninnu, ota vain tunnustus vastaan. Ei minua haittaa, vaikket jatkaisi tätä, paljon hauskempaa on seurata omasta ajattelustasi nousevia postauksiasi!

Joska, eikö ole hauskaa, että ihan omalla tyylillä voi kerätä faneja? Minä olen seurannut blogejasi ainakin pari vuotta ja olen aina iloinen, kun postaat jotain.

Häntähattu kirjoitti...

Voi että, mua nauratti tuo vaippojen salakuvaus! Mä haaveilin viime kesänä valokuvaavani kirjavan lastenvaatepyykin ulkona liehumassa narulla, mutten kehdannut sitten kuitenkaan.

Häntähattu kirjoitti...

Ai niin ja huono omatunto ei pitänyt olla haasteen kylkiäisenä. Alleviivaan paineettomuuden.