22. maaliskuuta 2011

VÄRISIÄ







































Yhdet tuliset ja toiset tavan turkoosit. Nuo tuliset menivät heti jalkaan ja seuraavana päivänä päiväkotiinkin, ihan nappi. 

Pehmoinen ja hurjan oranssi Myllymuksujen frotee on alunperin Kovaäänisen ensivaippoja varten ostamaani kangasta, joka kylläkin vaippaompeluissa hupeni, mutta jota sitten siunaantuikin erään ystävän varastoista lisää tuon tietyn haasteellisuutensa vuoksi. Olin ihan varma, että teen tästä pehmeän tyttöhupparin, sillä minulla on aivan oivaa pastellikukallista trikoota, joka hauskalla tavalla yhdistyisi tähän rämäkkään oranssiin, mutta suunnitelma on aina jäänyt, sillä en lopulta usko kirkkaanoranssin pukevan lapsiani sen paremmin kuin itseänikään. Vaihtoehdoksi jäi housut ja hyvät niistä tuli, juuri passelit yhdisteltäviksi mustiin ja mustavalkoisiin, jotka yksinään voivat näin kevättä kohti näyttää tarpeettoman karuilta. Turkoosi on vielä hitusen vanhempi lastenvaatekangashankinta Eurokankaasta. Frotee ei ole aivan yhtä puuvillaisen pehmeää ja laadukasta, mutta kaunis väri kompensoi kivasti!

Fiery pants and turquoise, too. My son really appreciates the fiery ones! 

This worlds brightest orange stretch terry was originally purchased for sweet and soft newborn diapers for my daughter and since I loved it so, a friend of mine gave a bit more to me, because she had difficulties with the tone. In the end I didn't have enough courage to use it for a girly hoodie, I'm afraid this family doesn't have the skin colour it takes to wear bright orange succesfully. But terry pants are always needed and these colours make a nice spring combination with simple black or black-and-white shirts.

























Kuminauhavyötäröhousujen ompelu on vaivatonta ja nopeaa. Ja olen joka kerta iloinen, kun olen viitsinyt ommella lapsille tällaisia kuminauhapunttisia pöksyjä, ne ovat suloisia, oli kangas sitten frotee, velour tai pyjamapuuvilla. Malli on Elsebeth Gyntherin sivusaumaton housukaava, tämä on 3-4-vuotiaiden kaava, johon olen lisännyt pituutta 116-senttistä varten. Ohjeessa käsketään taittamaan kaavaa keskeltä kapeammaksi joustavista kankaista tehtäviä housuja varten ja tässä kokeilin eri kokoisia taitoksia. Oranssit ovat Ukkosen kapoisimmat housut tähän asti, mutta oikein toimivat, turkoosit ovat tuollaiset perusnäköiset.


Pants with elastic waistband are easy and effortless to make. Elastic in ankles create quite cute childish look. Simple pattern with only one seam per leg comes from Elsebeth Gynthers 70's book. I have used this comfortable pattern for terry and velour pants and for cotton pj's with wider legs. Now I experimented two different widths for pants and although the orange ones are so much slimmer than what I've ever made, I think they are pretty wearable.























13. maaliskuuta 2011

OMA PUSSI







































Tällaisen pussukan ompelin lauantai-iltana lasten nukahdettua. Löysin JättiRätistä hupsunvärisiä vetoketjuja 6 kpl eurolla. Tunnen vetoa oudonvärisiin vetoketjuihin. Turkoosilta vetoketjulta kyselin, mitä se haluaisi kaverikseen ja heti tulivat mieleen nämä Eurokankaan keinonahat. 

Simple zippered pouch is made of fake leather. I'm drawn to weird coloured zippers and I found this really cheap last week. 








































Vuori on tuota Finlaysonin 80-luvun ruutua, nyt kun on vauhtiin taas päästy. 

I lined it with this 80's checked cotton. 







































Olin aikonut noudattaa tätä erinomaista vetskaripussukan ohjetta, mutten lukenut ohjetta läpi ennen ompelua, koska malli on niin yksinkertainen ja itsestäänselvä ja tein heti ensimmäisessä työvaiheessa tyhmyyksiä, joita nyt kadun, mutten mitenkään viitsi purkaa koko pussia. Näitä pitäisi tehdä aina kymmenen kun aloittaa, jotta saisi yhden hyvänkin aikaiseksi. Lohdutukseksi todettakoon, että pussukan väritys on omasta mielestäni kokolailla täydellinen. (Tuo tumma väri on vihreä.)

I was about to use this great tutorial for zipped pouch, but didn't read it through before The Action because it is so easy and obvious. The story of my crafty life. I made a stupid mistake on the first phase and completed the pouch before realizing it. But never mind, it is for my own use and I need to say that the colours are about as perfect as they could be to me. (That darkest colour is green.)

VAUTSI VAU

Piti juuri ladata eilisen pikkuruisen iltaompelukseni kuvia, mutta homma keskeytyi ilontanssiin, kun havaitsin Ukkosen Siksakpyjamassaan MADEn Celebrate the Boy 2011 -kuvakavalkadissa. Vautsi vau!

6. maaliskuuta 2011

PUSSI




















Vuosi sitten MADE-blogin poikakuukaudessa oli yksinkertaisen lelupussukan idea. Tämä oli oikeastikin hitti, lapsi otti pussin tänään heti pyhäkouluun mukaan.

One year ago there was a simple sack idea in MADEs boy month. I didn't really follow the tutorial here, but the idea for the straps come from there. The sack was a hit, my son took it right away to the Sunday school with him.








































Kyseessä ovat ehdat 80-luvun vintagekankaat. Marimekko on omalta aivan ensimmäiseltä mustavalkoiselta kaudeltani, joka seurasi heti suurta väriherätystä, ja punavalkoinen ralliraita taas on äitini jouluaskartelukankaita samalta periodilta.

These are real 80's vintage treasures. Marimekko fabric is from my very first black-and-white period right after the great colour awakening and the red-and-white rally stripe comes from my mom's Christmas craft stack from that same time.

MURHEENKRYYNINI KIRJEKUORIKAULUKSET










































Minulla on ollut ja on näköjään edelleen ongelma: kirjekuorikaulukset. Tykkään niistä ja erityisesti näistä köyhän äidin peitetikkiefektikirjekuorikauluksista MADE-blogin mukaan, tuo reunan koriste-efekti on niiin minun makuuni! Mutta tässä nyt ovat järjestyksessä 4. ja 5. kirjekuorikaulukseni ja edelleenkin mättää. Okei, en ole varma tuosta vihreästä, sillä paidasta tuli Kovaääniselle liian iso (otin kaavan Ottobresta, kuinkas muutenkaan), mutta eipä tästä Ukkosen ruskeasta ainakaan kauhean hyvä tullut. Ilmeinen ongelma on valittu kangas, ruskea jersey on aivan liian laskeutuvaa, tuo Kovaäänisen vihreä Tallinnan-tuliaisinterlock on paljon parempaa, pehmeää, mutta jotenkin jämäkkää. Liian laskeutuvan kankaan kanssa tuo paita on vaan aika hölmö ja kaulus asettuu huonosti. Ehkä minun pitää vain vielä kerran alistua ja vääntää sama paita tukevammasta materiaalista ja katsoa, onnistunko. Joustofrotee nyt ainakin olisi jämäkkä?

I love envelope collars. I don't know (or cannot remember now) if that's the term also in English, this was my straight translation from Finnish. Especially I love these envelope collars with serged edges in Made-style, that raw edge is so my style. These were my fourth and fifth attempt and still I'm disappointed. Her shirt is too big (my fault, I took the pattern from Ottobre magazine which is well known for huge sizing) but his shirt is not too good either. First and biggest problem must be my choice of fabric, it is far too thin and drapey, it won't make a good collar. Maybe I just need to go for it once again with a surely firm fabric, some good interlock or even thick stretch terry. 












'






Lapsi parka, hän ei tosiaan nauti tästä fotosessiosta. Mitä ajatteli äiti, kun valmisti mokkaruskean paidan? Ja yhdisti sen väen vängällä ruskeisiin housuihin?

Poor child really hates this photo session. What was his mother thinking while sewing a mocca brown shirt? And forcing him to combine it with brown pants? 























4. maaliskuuta 2011

OIH!


























Oih. Olen niin iloinen saatuani tunnustuksen loistavalta Unikuulta! Kiitos!

KAHDEKSAN PLUS MIINUS HENKILÖÖN KÄYMÄTÖNTÄ JA BLOGIN AIHEPIIRIÄ SIVUAVAA ASIAA MINUSTA

1. Rakastan blogeja. Muistan ensimmäiset silmiä avaavat tutkimusmatkani jossain taide-/käsityöprojektityyppisissä yksityisissä blogeissa ( ja haikailen, etten enää löydä niitä ekoja rakkaita kohteitani netin syövereistä!). Olin aivan ällikällä lyöty kun tajusin, miten maailma on muuttunut, ennen ei vain ollut kanavaa, jolla yksityiset ihmiset olisivat julkaisseet jotakin toisten yksityisten ihmisten iloksi ja innoitukseksi. Hurraa maailmanlaajuinen verkko.

2. Olen iloinen, että uskalsin aloittaa itsekin avoimen blogin. Arkielämä on paikoin niin karua, että omien vaatimattomien käpälänjälkien esittäminen esteettisenä projektina voi herättää asiaankuulumatonta hilpeyttä, blogissa taas on luvallista, jopa suotavaa, kehystää omat tahmaprojektit mahdollisimman kauniisti. Käyn välillä kamppailua siitä, millainen blogi tämä on. Toistaiseksi olen tehnyt käsitöitä ja  toistaiseksi olen linkittänyt enimmäkseen käsin tekemisestä kertovia blogeja. Toistaiseksi en ole kauheasti linkittänyt sellaisia innostaviakaan blogeja, joissa muun kauniin ohella herää tarve ostaa tie tavarataivaaseen. Tämä on juuri nyt käsillä tekemiseen keskittyvä blogi, sillä käsityö kumminkin on varmasti kestävää ja terveellistä ja suositeltavaa kaikelle kansalle.

3. Minulle sopivat yksinkertaiset pikaompelukset, koska ilman erillistä työtilaa ompeluprojektini ovat muun perheen vastuksina olohuoneen pöydillä. Yksityinen henkireikäni ovat rentouttavat iltayön ompelut telkkarin äärellä, leppoisat viihdeaktiviteetit siinä kisaavat rajallisesta huomiokyvystäni. Toivoisin silti kehittyväni ompelijana, lienee siis syytä omaksua muitakin työrutiineja?
Käytän mielelläni kierrätettyjä materiaaleja, sillä siitä tulee marttamaisella tavalla erityisen ylpeä ja onnistunut olo. Varastossamme on jätesäkillinen sellaisenaan kierrätettäväksi kelpaamattomia käytettyjä aikuisten vaatteita, joista on hauskaa keksiä lastenvaatteita. Siinä on oma ihana haasteensa, sillä niin paljon kuin välillä haluankin ostella söpöjä lastenkuosikankaita ja harjoitella käsialaani peruspaitojen ompelussa, on universaalimpien kankaiden käytössä ja omien jujujen kehittämisessä tarjona paljon enemmän jännitystä ja voiton mahdollisuutta. Hurraa lumput.

4. Harrastan visuaalista kauneutta ja pyrin mahdollisuuksien mukaan myös harjoittamaan sitä elämän eri aloilla. Olen tullut pitkän tien aloittaessani käsityöblogin, sillä pidän itseäni vain keskimääräisen kätevänä enkä oikeastaan erityisesti nauti nimenomaan ompelusta, piirtäminen ja suunnittelu ovat enemmänkin minun heiniäni. Ommellessani yleensä mieli vaeltaa siinä, mitä kaikkea seuraavaksi voisi tehdä, mikä ei kuulosta kovin flowlta, mutta rentouttaa yhtä kaikki. Muistan ensimmäisen kerran, kun salaa kuvasin lipastonlaatikkoon kauniisti järjestämiäni itse tehtyjä kestovaippoja ja sen, miten hysteerisesti meitä nauratti, kun mieheni yllätti minut puuhasta. Kaikenlaista kivaa ja kaunista on aikoinaan jäänyt ikuistamatta, mutta nykyään kuvaussessiot laajenevat välillä jopa koko perheen aktiviteeteiksi.

5. Rakastan järjestystä. Nyt kaikki minut tuntevat putoavat vatsaansa pidellen tuolilta, sillä en ole ahkera siivoaja tai järjestäjä itse, vaikka on toki minullakin ollut hetkeni... ja suuria tulevaisuudensuunnitelmiakin on. Salainen paheeni on järjestelyyn liittyvät postaukset. Suuni aivan vettyy ja sydämeni pamppailee, kun käyn yhä uudestaan salavihkaa lukemassa Varpusen järkkäilystä (äitin laululoora! ja äitin uusi laululoora!) tai Elohiiren organiseerauksesta. Kävisiköhän minullekin tuolla tavalla, jos alkaisin ottaa valokuvia siivouksen jälkeen?

6. Rakastan värejä, koin hyvin tietoisen väriherätyksen 13-vuotiaana. Kummallista, että sitä värirakkaudesta huolimatta tulee itse pukeuduttua tylsästi (siivosin juuri sanoinkuvaamattoman ikävän vaatekaappini, asialle on tehtävä edes vähän jotain mitä pikimmiten) ja että sitä omaksuu lastenkin pukeutumisen suhteen kaikenlaisia kummallisia ennakkokäsityksiä, joiden kanssa joutuu elämään, kunnes ne onneksi taas muuttuvat. Niinkuin nyt vaaleanpunaisen inho. Kai sillä on jotain tekemistä sen kanssa, ettei suurin surmin haluaisi omaksua mitään valmiita malleja esimerkiksi vaaleanpunaisista pikkutytöistä. Toisaalta muistelen lämmöllä äitini 80-luvun ompeluksia minulle, hän yhdisti oikein estottomasti mm. samaan paitaan vaaleanpunaisen, -sinisen ja mintunvihreän. Ja tosiaan, muihin väreihin yhdistettynä vaaleanpunainen toimii jo aivan toisella tapaa, siunattu värien yhteisvaikutus! Aivan parin päivän ajan olen nyt ajatellut, että minun pitäisi ottaa pinkkiä sisältävästä vaatetuksesta oppimisprojekti, sillä onhan minulla mielessä henkeäsalpaavan ihanat ja kaleidoskooppimaiset värit, jotka haluaisin tyttäreni huoneeseen kunnostuksen myötä toteuttaa ja niihin taas pinkki kuuluu aivan elimellisenä (joskin pienenä!) osana. Miksi en siis voisi yrittää toteuttaa samaa ajattelua jollain tasolla pukeutumisessa! ( Ja miten käy tosielämässä: Pari päivää sitten keskustelimme siitä, mitä lapset panisivat päälle päiväkotikuvaukseen. Kaksivuotias tyttäreni sanoi varmalla äänellä: "Minä laitan sinnessamekon. Vaaleanpunaisen sinnessamekon." Mrh. Hänellä on lainakäytössä oikein viehättävä vain hieman pilliintynyt kolmannen käden roosa Marimekon trikooleninki, jota hän rakastaa ja kutsuu prinsessamekoksi. Ei tule tapahtumaan. )

7. Rakastan valon lisääntymistä. Miten paljon myönteisemmältä koko elämä vaikuttaakaan nyt. Tänä vuonna vietämme ensimmäistä kevättä ja kesää uudessa kodissa, johon muutimme viime syksynä. Jännitämme, mitä nurmikon alta putkahtaa kevään tullessa ja ihailemme jo nyt sitä, miten valtavan kauniisti tässä kodissa valo kulkee. Kelpaa putsia kotia ja viljellä väriä!

8. Yritän pitää blogia paineitta. Minulla on yleensä liian vähän aikaa. Nyt sairaslomaillessani olen saanut levätä ja ladata akkuja ja kuluttaa tietokoneen akkuja postailemalla tosin enimmäkseen ennen sairaslomaa toteutettuja jutskia ja surffailemalla muiden innoitettavana. Siirtymä normaalitilaan tulee olemaan melkomoinen ponnistus muutenkin kuin fyysisesti. Saa nähdä vieläkö ehdin sitä ennen vastata edelliseen haasteeseen, jonka sain Häntähatulta. Punastun. Huono omatunto, se on aina vieraanani.
Tahdon päättäväisesti sulkea silmäni keinotekoiselta tarpeelta tehdä asioita, jotta voisin päivittää blogia. Pakottomuus luo vapautta ja iloa. Yritän tyytyä pitämään tämän paikan aitona rähmäkäpälänjälkipäiväkirjana, jossa ollaan vain OLIONA ja asiat tapahtuvat todellisessa tahdissa ja jonkintapaisessa tärkeysjärjestyksessä perhe-elämän, työn ja kodinkunnostuksen lomassa. Olen suunnattoman iloinen kaikista saamistani myötämielisistä kommenteista, toivottavasti jaksatte edelleen vierailla täällä!

TUNNUSTUS JAETAAN VIITEEN (NO LOPULTA NELJÄÄN...) BLOGIIN.
Tämä on se vaikea osuus. Mahdollisia saajia olisi pilvin pimein ja toisaalta monet ovat tunnustuksen jo saaneetkin ja vielä voi moni saaja kokea tunnustuksen vaivalloisena, jos ei jaksa jatkaa sitä edelleen. Haluan nyt kumminkin jakaa yllä olevaan kohtaan 8 viitaten paineettomia tunnustuksia ihailemalleni bloggareille puhtaasti iloksi ja suurella kunnioituksella:
UKULIN Joskan tyyli on pettämätön. Mistähän se johtuu, että hän tekee perusompeluksetkin harrasta ihailua herättävällä tavalla


KUKIKKAIDEN KUOSIEN Ninnu tarjoaa väri-iloittelua ja nostalgiamatkoja lapsuuteeni 70-luvulla, hyviä ohjeita sekä yllättäen myös herkullisia järkkäilyn iloja!

PIENTÄ KIVAA -blogin Roosa ja Petra Ilona saavat kiitokseni iloisesta ja nuorekkaasta blogistaan, josta löytyy viihdykkeeksi pussukkaohje  poikineen sekä tosi hupsuja askarteluideoita. Jos vielä jaksan tehdä kukkaropussukan, teen sen nyt paljon valistuneemmin kuin ekalla kerralla!

Turnausväsymys iski kesken liiallisen hersyttelyni. Viides tunnustus jää muille jaettavaksi. 

Suurella sydämellä
Teidän 
Edelleenkin

1. maaliskuuta 2011

MAKS MAKS

Arvontasuma! Nyt arpovat Siksaksiskokset. Kipin kapin.