PROJECT 333 KANNATTI

Ensimmäinen kolmen kuukauden Project 333 -kierrokseni on vuodenvaihteessa tulossa epädramaattiseen päätökseensä. Ympäristöni ei varmaankaan ole huomannut minun ns. harjoittavan minimalismia, mikä näyttäisi usein olevan projektin kyytiin lähtevien huolenaiheena. Tapanani on aina ollut käyttää kulloisiakin lempivaatteitani jatkuvasti. Minimalismiharjoitus Project 333 on kehitetty amerikkalaisittain paljon vaatteita ostaville. Ajattelin, että varsinaisen Project 333:n kokeileminen on minulle tarpeetonta, mutta jostain syystä virallisen projektikauden vaihdoksen lähestyessä syksyllä ajatus kuumotti niin, että annoin periksi. Huomasin, että myös minun oli mahdollista saada kokeilusta jotain.

My first very undramatic Project 333 is closing by the new year. I doubt nobody has noticed that I have especially ‘practised minimalism’, because for the most of my adult life I’ve been using constantly same favorite clothes of the season. I didn’t really think I would need to literally try Project 333 by myself, but I’m happy I did!

Olin jo puolitoista vuotta aiemmin kertaalleen käynyt kaappini läpi ja karsinut huonoa, turhaa ja käyttämätöntä sekä roskiin että kierrätettäväksi. Toisen hävityskierroksen olin tehnyt puoli vuotta aiemmin. Tämän ajan olin myös vaellellut netissä minimalismi- ja kapselipukeutumisaiheissa. Olin voittanut jouluna 2013 Rinna Saramäen blogista hänen mainion kirjansa Hyvän mielen vaatekaappi ja pohtinut sen avulla pukeutumismieltymyksiäni ja –tottumuksiani. 

Saramäen kirja onkin ollut todella tarpeellinen apu, vaikka eniten minulla olisi tarvetta pukeutumislapsenvahdille. Kapselivaatekaapit ja muu minimalismipukeutuminen on kiinnostava aihepiiri, mutta heti kun alan pohtia omaa arkivaatetustani ja vartaloni asettamia reunaehtoja, uuvun ja menetän kiinnostukseni suunnitteluun. Minun olisi uhrattava paljon nykyistä enemmän ajatustyötä kokonaissuunnitteluun sekä hauskuuden ja vaihtelun löytymiseen perusunivormuni ohelle. Nykyään kun olen enimmäkseen tyytyväinen, ellen joudu miettimään vaatteita, ajaudun helposti rutiiniratkaisuihin ja aina jossain vaiheessa tulee katkeamispiste, jossa ryntäilen pari viikkoa paniikissa kaupoilla etsimässä Jotain ja sorrun helposti hätäratkaisuihin.

Vaihtelunhaluni ei ole niin suurta, että haluaisin vaatekaappini taipuvan kymmeniin erilaisiin yhdistelmiin. En oikeastaan edes usko niin muuntuvaan vaatekaappiin, en ainakaan tällaiselle vartalolle. Vanhana siluetinvartijana valitsen mieluummin aina uudelleen yhdistelmät, joista olen vakuuttunut. Onneksi se Suomessa on sallittua.

I’ve been going through my closet a couple of times past two years and also read about capsule wardrobe planning and minimalist clothing in internet. I also won a really helpful Finnish book by Rinna Saramäki, which I have been using as a help when contemplating my clothing habits and style interests. 

I have mixed feelings. On idea level I'm really interested in capsule wardrobes, but when it comes to me and my boring wardrobe, it just doesn't feel so fascinating any more. I really need to do more planning and try to learn to add some more variety and fun to my clothing, so that I wouldn't get frustrated and unhappy with my wardrobe, like I usually do a couple of times a year. In those situations I usually spend a couple of weeks running around the town, searching for clothes and making bad decisions because I don't feel comfortable with what I have. 

Speaking about variety, I don't have a need to gather countless combinations of my clothes. Since high school I've called myself a silhouette guard (of myself and of people closest to me), because I want that pieces are proportional and match to each other. I don't mind to repeat an outfit for several days in a row, if I feel good with it. I'm lucky to live in Finland, where outfit repeating is not such a big deal.

Project 333:a aloittaessani istuin kirjoittamaan muistivihkoon vaatteitani kategorioittain ja 33:n käyttövaatteen, kenkä- ja saapasparin sekä laukun kokoaminen olikin nopeasti tehty. Yhtään korua en lukenut mukaan, koska jokapäiväisimpiä ei sääntöjen mukaan lasketa ja muu korukäyttöni on niin satunnaista, ettei siihen kannata tuhlata suunnitteluaikaa. Huivit ovat melkeinpä ainoita jotenkin koristeellisia elementtejä pukeutumisessani ja vielä tarpeellisia keski-ikäisen niskan lämmittäjiä. Niitä en sisällyttänyt 33:een, vaan annoin itselleni vapauden käyttää mitä mieleen juolahtaa ja mikä vain auttaa kestämään muuten univormunomaista arkipukeutumista. Syksystä talveksi vaihtuvan kauden ratkaisin niin, että käytössäni oli kaksi syystakkia ja –kenkäparia, jotka saisin sään mukaan sopivalla hetkellä vaihtaa kahteen talvitakkiin ja saapaspariin.

When I felt like starting Project 333 in the beginning of October, I did it sitting with a notebook and pen instead of looking into my closet. For me it was a practical way to remember only those clothes I wanted to use. I didn’t include jewellery, because I use so few that it was not worth planning. Another category I didn’t include was scarves. They are usually my only somewhat decorative element and help me to live with a narrow selection of clothes. And I really need to use them to warm my middle-aged neck. I gave myself permission to use as many I wanted. In the end I think I have used eight different scarves, but three of them have been used more than the others. The transition from fall to winter was solved with a set of two fall coats and shoes and another set of two winter coats and boots, which I could simply swap when needed. I didn’t count mittens or gloves or beanies or fur hats either, but did throw some old unused stuff away though.

Kirjallinen lähestyminen konkretisoi eri osa-alueiden epäsuhtaa, jonka muutenkin tiesin kaapissani vallitsevan. Erilaisia jakkuja, neuletakkeja ja huiveja on jonkin verran, mutta niiden alle puettavia housuja ja paitoja taas liian vähän. Totesin kuitenkin epäsuhtaisen talvikauden vaatekaappini pelaavan ihan hyvin yhteen, kun vain myönnyin ajattelemaan käytännöllisiä arkiunivormujani enkä haihatellut sen isommin vaihtelun perään. Project 333:n sääntöihin kuuluu, ettei uusia vaatteita kuulu hankkia. Koska minulla ei ole liikaa vaatteita, päätin antaa itselleni vapauden ostoksiin, jos vain jaksaisin vääntäytyä. Tietysti projektin vuoksi jotain entisistä pitäisi uusien käyttövaatteiden tullessa siirtää pois kaapista, jotta saisin luvun pidettyä 33:ssa. Kolme kuukautta on kuitenkin laiskan vaateostelijan elämässä niin lyhyt aika, etten ehtinyt epämukaville mutta tarpeellisille alusvaate-, housu- tai paitaostoksille ollenkaan. Sen sijaan eräiltä vaatekutsuilta tilasin ennestään hyvin edustettuun jakku- ja huivikategoriaan yhden jakun ja yhden huivin… Kuulostaa naurettavan suunnittelemattomalta, mutta koska minulla ei ole liikaa vaatteita, uuden jakunkin ostaminen oli ihan järkevä veto, koska se on mieleinen ja tarpeellinen ja kiinni pidettävä ja peittää vatsan, oikein oivallinen työaamun pelastajavaate siis. Mitä taas housuihin ja paitoihin tulee, olen mestari pärjäämään vähällä.  

Writing my plans down was a good way to see in concrete numbers the unbalance between different types of clothes in my wardrobe.  I have too few pants and shirts but a wider selection of jackets, cardigans and scarves to wear with them. Good thing is, that things actually go pretty well together.   I’m coping and feel mostly happy and easy with my clothes. Because I don’t have too much clothes, I also gave myself permission to buy new clothes if I found something. But three months is a short period for a lazy shopper and I managed to avoid all useful pants and shirts shopping, but managed to buy one new jacket and a large scarf! Sounds like terribly bad planning, but I need to say that jacket was a nice find, a Monday morning saver which covers my stomach and is not huge. I’m quite happy with it.

Siivosin vaatekaappini kaikesta muusta kuin projektiin liittyvistä vaatteista sekä muutamista koti- ja urheiluvaatteista. Kaiken sesonkiin sopimattoman, projektiin kuulumattoman ja rempparyysyt taittelin ja pakkasin tiiviisti naapurikaappiin odottamaan tulevia kuukausia. Vaatekaappi väljeni huomattavasti ja juuri tätä voin suositella kaikille! Ajatella, että olen kitunut täyteen ahdetun kaapin äärellä, vaikkei käytettäviä vaatteita edes ole paljoa. En kykene riittävän hyvin kuvaamaan sitä selkeyttä, kun kaapissa ovat vain käyttövaatteet. Tätä en olisi kokenut, ellen olisi heittäytynyt varsinaiseen Project 333:een. Ja tämä on myös jotakin, mistä en halua enää luopua. Kun kaapin järjestelyn oli kerran tehnyt, vaatteita ei tarvinnut kolmeen kuukauteen enää ajatella.

Cleaning my closet of everything else but current project items and some home and sports items was the most important thing to me in Project 333. Such a sense of clarity and ease! In the beginning I found myself many times a day just staring into my closet and feeling content. Funny, how cluttered my closet had been, although I’m not a shopaholic, quite opposite really. After my closet was organized, I didn't really think about clothes for three months.

Tuntuu hassulta, että nyt vuoden vaihteessa Project 333 –kauteni on loppumassa. Säässä ei ole näköpiirissä merkittävää muutosta eikä minulla ole jemmassa vaatteita, joita kuumottaisi päästä sovittelemaan. Kerään päättäväisyyttä tehdäkseni edes joitakin tarpeellisia ostoksia alennusmyyntien aikaan. Vaatekaapin myllerrys kolmen kuukauden välein tuntuisi minun tilanteessani vähän hassahtaneelta, mutta selvää on, että voisin kyllä pikasiivota kaappini alkavan vuoden kunniaksi ja kirjoittaa kalenterin nurkkaan, mitä vaatteita tarvitsisin.

Seuraavaksi asettaudun itsestään selvään kahden sesongin vuoteen. Suomessa syksy, talvi ja kevät ovat pitkä kausi, jonka aikana pärjää suhteellisen yhdenmukaisella varustuksella, kun vain vaihtaa päällysvaatteita säiden mukaan. Kesä taas on oma äärimmäisyytensä, joka vaatii erilaista ajattelua, johon housu-paita-jakku-univormuni ei yksinkertaisesti istahda. Viime kesänä aloin kirjoittaa muistiinpanoja siitä, mitä vaatetusmielessä ajattelin, sillä minun on pitkän talven aikana todella vaivalloista edes kuvitella, millaista kesällä on, puhumattakaan, että kykenisin muistamaan, mitä minulta mielestäni kesällä puuttui, mitä pitäisi tulevaa kesää varten hankkia ja mikä juuri minulla kesällä toimii.

By the end of this year my season of Project 333 is closing. There will be no changes in weather nor have I fun clothes waiting there to get some use. I try to collect my strength to buy some pieces I need from sales and perhaps make a quick cleaning in the closet but otherwise I have no need to change anything. Hence I have now decided to start with a more obvious two season year schedule. 

Colder season takes about three quarters of the year in Finland. It is easy, because I can get on with the same uniform thinking and only change outerwear to stay dry and warm. Summer in Finland is warm and lovely, even hot, but it is so much more challenging to me while my usual pant-shirt-jacket-uniform doesn’t work. In summers I now try to get on with a skirt-legging-t-shirt-uniform and with dresses. But there are so many different clothing situations during the summers and in colder season it is so difficult to remember or even imagine how it feels in the summer,  that last summer I started to make notes about clothing needs. Those notes should be helpful in springtime, when summer clothes arrive in shops, but it is still snowy and it seems unreal to me that summer warmth would ever come. 

On ollut mukava huomata, että vähällä pärjää!

It was good to notice I can get on with less than what I thought I would need! 

MUUDAN RAITAPAITA

Mustavalkoiset raitapaidat kuuluvat minusta asiaan. Suurta mielikuvitusta sellaisen suunnittelu ei vaadi, mutta sopiipahan tosi hyvin lastenvaateähkystä toipuvan äidin ompeluprojektiksi, kun koulupojan vaatekaapissa näyttää sopimattoman tilavalta.

I’ve alwaysbeen into black and white stripes. It is nothing spectacular to sew, but exactly basic, just what you need when you are no more quite enthusiastic about kids’ clothes.

Koko syksyn Ukkosen paitakorissa on ollut huomattavan vähän trikoopaitoja ja menneinä vuosina olisin vastaavassa tilanteessa jo monella rintamalla käynyt taistoon, ostanut, ommellut ja tilannut vielä uuttakin kangasta… Mutta nyt olen puolentoista viimeisen vuoden aikana oppinut malttia. Huomasin, että yhdessä arkikauluspaidan ja parin kivan neuleen ja hupparin kanssa muutamassakin trikoopaidassa on ollut riittävästi. Korin perälle riittää pari hyljeksittyäkin paitaa, joita en viitsisi käyttöön tarjota. Mennään ihan Project 333:n hengessä pukeutumalla pelkästään lempivaatteisiin.

This whole autumn he has had pretty few jersey shirts. A couple of years ago I would have been fighting back on every front, going shopping, sewing something and even ordering some new fabric. But now I’ve done almost nothing but sewn these stripes. It seems that with one favorite button-up and a couple of favorite knits and sweater jackets also few jersey shirts are enough for a school boys’s everyday capsule wardrobe.

Tämän koulupojan kapselipuvuston mahdollistaa se, että pikku alakoululaisestani on tullut aika siisti, ainakin jos pihahousut ja kengät jätetään laskuista ulos. Kaukana takanapäin ovat pikku päiväkotilapsen sotkut, vaatekerta menee sellaisenaan helposti pari päivää, ellei nenä juuri kovasti vuoda. On keveä käydä lapsen kaapilla, kun yhdellä silmäyksellä näkee vaihtoehdot ja vaatteet sopivat ongelmitta yhteen.

I’m quite proud of both of us. Him living with a smaller capsule wardrobe is easy now, because he has grown so smart and tidy (but I’m not counting outerwear and boots when talking about tidy!). He can usually wear the same outfit for two days, at least when his nose is not running badly. And I’m so much happier going to his cupboard where I can see everything with one glance and mostly it all goes pretty well together! Most of his clothes are now favorites.

Huomionarvoista on minusta sekin, että Ukkonen pukeutuu edelleen enimmäkseen samoihin väreihin, jotka hänen vaatevarastoonsa kotiutuivat jo ensimmäisen ikävuoden aikana. Vain tuolloin muodikas ruskea on korvautunut mustalla. Ensimmäisen mustavalkoisen raitapaitansa poika sai jo pari päivää syntymänsä jälkeen.

It is fun that he still wears about the same colours as on his first year. Only brown, which was so fashionable back then, has been replaced with black. His first black and white striped shirt he got already on his third day.

KEPEÄSTI KÄYTTÖMEKOKSI

Näin mielessäni, että teen tästä Majapuun söpöstä trikoosta kesämekon lyhyillä pikku puhvihihoilla, mutta tekemättä jäi, kun mekkoja ja toppeja ja muita hörhellyksiä vain oli Kovaäänisen kaapissa jo valmiiksi ihan riittävästi.

Nyt on edessä pitkä syksy ja talvi ja oikeita hihoja tarvitaan. Koska en halunnut edetä talvivarustuksessa liian pelkistetyllä väri- ja kuviomaailmalla, päätin ennakkoluulottomasti ommella kesämekkokankaastanikin pitkähihaista. Malli on mahdollisimman yksinkertainen, jotta geometrinen kuvio pääsisi oikeuksiinsa, kapeat hihat tein kaksinkertaisilla resoreilla pientä kasvunvaraa ja siistiä käärimistä silmällä pitäen.

I bought this geometric blue and white Majapuu-fabric for a summer dress, but my daughter had enough pretty clothes for a short Finnish summer. Making many summer clothes seems wasteful, especially for a lazy sewist like me. Long sleeves it became, despite my summer assosiations with the pattern.

Mekko on sopivasti lyhyt ollakseen käytännöllinen eskarilaisen ulkovarustuksen alla. Se on myös sopivasti helmallinen vedotakseen lapsen koreantarpeeseen.

The dress is short so it can be easily worn under outerwear like overalls. That way it is practical for daily use in preschool. It is also a little whirly, which makes her happy.

Ei kun helmat heilumaan.

SINNIKKÄÄSTI PALLOISTA

Kesän mittaan mieleen ponnahtaneet mukavat ompeluideat eivät saaneet liikettä lomailevaan kotiompelijaan, mutta elokuun puolessa välissä kylmissään olevien lasten aamuinen kitinä laukaisi ompelutarpeen.

Kylläpä oli yhtäkkiä tottumattomana hankala päättää, mitä ommella... Viime ajat olen enimmäkseen surffaillut minimalististen kapselipuvustojen äärellä sen sijaan, että olisin päämäärätietoisesti haltioitunut ihanista mekoista ommellakseni sellaisia itsekin. Kaivelin eskaritytön käyttökelpoisimmat tunika-leggariunivormun osat esille ja sommittelin kaapista kankaita sekaan mustapunavalkoiseksi yhdistelmäksi muutamin sinisin läiskin. Olin yhdisteltävyyteen tyytyväinen, mutten voinut kuvitellakaan Kovaäänisen pukeutuvan läpi talven niin pelkistetysti.

It got suddenly cold in August and children started to whine in the mornings about being cold and not wanting to wear short sleeves. For quite a while I haven't been too excited about cool kids' clothes or pretty dresses. I have mostly been inspired by minimalist grown up closets and living with less. That way I haven't collected ideas which needed to be sewn and it was really hard to get back to making clothes for my girl. 

I tried the minimalist approach, collected her pre-schoolers' uniform parts, leggings and tuniques, and threw suitable fabrics from my cupboard in between. It would have been a quite matching capsule of black, red and white with splashes of blue, but I realized it was way too minimalist for her to wear all long and dark winter. I needed to find more colour and variety. It would be wasteful to simply order new inspiring fabrics to work with. From now on I know I need to be moderate with fabric shopping, but right now I just try to find ways to use what I already have paid for. This green stretch terry should match to her girly violet stuff. And it is warm.

Koska kaapissa on yllin kyllin maksettuja kankaita, en voinut luvata itselleni hauskaa nettikauppakierrostakaan, jolla kokonaisuus olisi helposti saanut puuttuvaa potkua. Vetelin kaapista esiin ompelematta jääneitä kankaita, joita saatoin kuvitella jotensakin olemassaoleviin vaatteisiin yhdisteltävän. Näistä palloista piti joskus tulla molemmille lapsille froteepaidat, mutta Ukkonen kasvoi ulos pallopaitaideasta eikä Kovaääninenkään oikeastaan tarvinnut sitä tarpeeksi pian ja niin laatufroteesta tuli kangaskaapin hylkiö. Valmis tunika on lämmin ja ihan käytettävä, vaikkei mikään suursuosikki. Pinnat kotiin sinnikkäästä taloudellisuudesta ja rohkeasta yrityksestä laajentaa pallohameiden suuntaan.

ISÄLTÄ POJALLE 2

 

Ketäpä ei ketuttaisi, kun paidat kutistuvat ja kiertävät käytössä. Kivaa on, jos on jälkikasvua, jolle edelleen muokata jotkut huonosti istuvat vaatteet. Ukkonen innostui ideasta saada taas isän paita käyttöönsä, niinkuin pari vuotta sitten. Panin alunperin valkoisella kantattuun paitaan grafiitinharmaan meleeratun kaulusresorin, koska käsillä olevat valkoiset olivat jotenkin väärän paksuisia. Menee noinkin.

His father's Stax Records -shirt was shrunk and not too liked any more. I reused it for a smaller shirt and he was excited, just like two years ago.

UUSIKSI

Kovaääninen perii isoveljeltään mahdollisimman paljon vaatteita. Olen vähitellen omaksunut melko sukupuolittuneet vaatetustottumukset, koska lapset ovat niin päättäväisesti Poika ja Tyttö ja koska haluan, että he viihtyvät vaatteissaan. Perusvaatteita yritän silti aina siirtää seuraavalle, pehmeitä housuja, yksivärisiä ja raidallisia paitoja, huppareita ja tietenkin ulkohaalareita ja -takkeja. Käytännöllisten cargohousujen kanssa minulla on ollut valitettavasti aika vähän menestystä, äidin silmään hyvänkin näköiset cargot ovat sopimattomia, reisitaskut lienevät hyväksyttäviä vain pinkeissä tai punavioleteissa vetimissä.

En arvannut, että musta ja valkoinen perusteeppari voisivat olla poikamaisia, mutta poikamaisia paitoja käyttäneellä veljellä suht kapealta vaikuttaneet paidat olivatkin tytöllä aika haljun mallisia. Näin perusmalliset paidat tuskin kiinnostaisivat kirpparilla ja koska pikkusiskon teeppariläjä oli jäänyt pääosin pieneksi, pidin parhaana muokata samoin tein paidat pikkusiskon käyttöön. Kavensin paidat saumurilla ja applikoin värikkäistä tilkuista simppelit kuvat, joista Kovaääninen tykkäsi kovasti. On mukava huomata, miten lapset vielä ovat mielissään varta vasten heitä ajatellen kotona tehdyistä ompeluksista.

My son's old basic black and white tees were surprisingly wide and boyish on his little sister. I serged the shirts slimmer and appliqued with colourful fabric scraps. She liked her new tees, but I'm afraid the black cargopants will not be on her top playclothes list.

TYÖHEVONEN

Äidilläni oli täsmälliset toiveet kauppakassinsa suhteen. Sen piti oleman tilava ja mieluiten muovikassin mallinen. Edellisen, nyt jo loppuun kuluneen muovikassipussin, olin tehnyt hänelle muinoin ennen blogin ja valokuvadokumentoinnin aikaa. Kassin piti olla uutta kangasta, ei mitään viehkoa löytökangasta, josta maitopurkin kulmat pyrkivät liian pian läpi, niinkuin sittemmin ompelemastani karusellikassista. Väitän, että tämä tukeva kassi täyttää vaativan maitopurkin kanniskelijan tarpeet sekä tukevuuden että esteettisyyden osalta.

This shopping bag is for my mother. She gave me quite exact technical spesifications. It was supposed to be sewn with plastic bag pattern to be roomy but slim when needed and she wanted it to be made of new fabric, not some pretty vintage find that would suffer with milk cartoon corners. This is a real work horse for a shopping bag and doesn't look too bad, either.

Kyllä harmitti keskellä yötä yrittää väsyneenä tavata nettiohjeesta, miten kassi pitäisi ommella. Hetken jo ajattelin, että tekisin tänne pelkistetyn piirrostutoriaalin, lähinnä omaan tarpeeseen, kun näitä nyt ei tule tällä tuotantotahdilla tehtyä kuin noin kerta neljään, viiteen vuoteen. Piirretyssä kaaviossa olisi selkeämpää osoittaa ompelujärjestys kuin valokuvissa eikä tarvitsisi sitten viiden vuoden päästä taas itkeä keskellä yötä. Voi olla, että joku muukin hyötyisi semmoisesta, tai sitten vain olin todella ylirasittunut ja hidaspäinen yöompelija. Mutta kuinka sekin nyt jäi. Ehkä ensi kerralla sitten. Hui hai.

PERUS

Marimekon mustavalkoinen raitapaita oli joskus tunnusomaisin vaatekappaleeni. Jos piirtäisin itsestäni sarjakuvahahmon, pukisin sen varmaankin raitapaitaan.

If I made a cartoon character of myself, it would wear a striped shirt.

Osaisinpa muokata istuvuutta. Kun ompelukoneeni tekee yhteistyötä, tuloksena on melko vähän hävettäviä käyttövaatteita.

TULE HYVÄ KASSI

Palautin työkaverille pitkäaikaislainassa olleen Elsebeth Gyntherin lastenvaatekirjan. Sellaista lainaa palauttaessa tuntui sopivan itsetehty kääre, ja koska itse aina poden siistikuntoisten kangaskassien pulaa, oletan, että muutkin kyllä tarvitsevat kasseja. Tähän malliin mahtuu A4-kansio tai pari maitopurkkia.

En oikeasti ole ajatellut, että makuni olisi erityisen räikeä… mutta tätä kassia suunnitellessa tuntui, ettei kangaskasoista löytynyt mitään hiukankaan hillittyä. Pyysin apua äidiltä. Miten monenlaista tukea sitä saakaan, kun vanhemmat muuttavat yli sadan kilometrin päästä parin sadan metrin etäisyydelle! Äidin kaapista löytyi kassinkokoinen kappale harmaanmustaa Marimekkoa. Lopputulos on aika japanilaishenkinen pikku kassi, erityisen ilahtunut olen söpöstä sisätaskusta. 

Piinaavan itsekriittisistä tavoistani poiketen jätän nyt dokumentoimatta kuvin virhearvion, jonka tein. Kuvittelin kankaita leikatessani, että olisi vitsikästä, kun kassin sisäkäänteessä olisi näkyvissä valkoinen hulpio suunnittelijatiedoin ja kuosinimin. Kun kassi valmistui ja olikin niin soma ja harmaa, valkoinen reuna kyllä pisti aika rumasti silmään. Ei sille siinä vaiheessa valmiin kassin äärellä enää paljoa mahtanut, taas pääsevät henget kulkemaan virheitten kautta ja niin edelleen. Käsityöni aivan huohottavat henkevyyttään.

Ja kyllä, vetoketju on beessi! Se oli valmiiksi kaapissani! Olen niin jännittävä, että onnistun yllättämään itsenikin! Hassuinta on, että tähän se sopi aivan justiinsa. Koskaan ei tiedä, milloin tarvitsee beessiä vetoketjua ja juuri siksi sellainen kannattaa hankkia kotiin odottamaan, vaikka olisi aina inhonnut beessiä.

PÄÄMÄÄRÄNÄ MÄÄRÄTIETOINEN VAATEKAAPPI

Joulun edellä sain yllätyslahjan. Voitin Pitsiunelmia-blogin kirjoittajan Rinna Saramäen tuoreen kirjan Hyvän mielen vaatekaappi. Törmäsin kirjaan Instagramin kautta ja kiinnostuin, koska minimalistinen ja toimiva vaatekaappi oli ollut mieleni päällä pitkin vuotta, mutta kaipasin – ja kaipaan! –  aiheesta lisää luettavaa ja konkreettisempaa innoitusta.

Vuosi sitten vaatekaappini raivauspuuskassa ja toimivasta puvustosta haaveillessani löysin omia aikojani Courtney Carverin Project 333:n . Minulle ajatus oli vieras, P333:n ideahan on vähentää vaatekaapin sisältö 33 vaatekappaleeseen 3 kuukauden ajaksi ja löytää siten vaatteidensa potentiaali uudestaan sekä kuratoida uusi 33:n kappaleen kokonaisuus neljännesvuosittain. Kuulosti peräti amerikkalaiselta minun korvaani, olinhan käyttänyt vuosien ajan aktiivisesti paljon pienempää vaatemäärää. 

Jotain saatoin P333:sta kuitenkin ammentaa. Ymmärsin, että turha tauhka sekä liian pienet ja sopimattomat vaatteet käyttämieni harvojenkin vaatekappaleiden ympärillä söivät tilaa ja iloa. Hävitin huonot vaatteet roskikseen, annoin pari vaatetta työkaverille ja vein loput siistit Pelastusarmeijan keräykseen.

One year ago I was desperate to get coordinated with my closet. During the cleaning and organizing process I found Courtney Carver's Project 333. The idea of  downsizing to 33 clothing items sounded too American  to me, since I had lived with less actively used items for years. But while reading about Project 333 I  understood, that there was too much of unused stuff in my closet that didn't belong to my already limited wardrobe. I got rid of  unwanted items, but was also able to make finds. 

Two casual jackets had been mostly unused for years, but I was still somehow attached to them. I had really liked the denim one six years ago, but hadn't liked the proportions it gave to my upper body. Now I found out that by only adding a bigger scarf  the look changed to bearable and I've been using the jacket a lot! The other one was trickier. I ended up dyeing the light linen coloured jacket to olive green. I was not at all happy with the grayish olive tone and it took me half a year and getting familiar with Rinna Saramäki's new book 'Hyvän mielen vaatekaappi' before I got the determination to find use for it. I guess we are ok now with the grayish olive, too.

Raivatessani sietämättömiä ja käyttämättömiä löysin pari iän kaiken vanhaa jakkua, joista en hennonut luopua. Lukuun ottamatta epämääräistä tyytymättömyyttä herättävää ja siten pääosin käyttämätöntä mustaa bleiseriä minulla ei ollut juuri käyttöjakkuja, lähinnä vain kohdennettua tyytymättömyyttä herättäviä neuletakkeja käytettävyyskaarensa eri vaiheissa, ja siksi päätin antaa takeille mahdollisuuden.

Yllättävän helposti sain käyttöön kuusi vuotta vanhan denimjakun, joka oli mielestäni saanut ylävartaloni näyttämään ruman muotoiselta. Kun peitin epäpukevan kauluksentienoon isolla huivilla, jollaisiin muutenkin pukeudun, jakku muuttui aika käyttökelpoiseksi. Nyt olen käyttänyt denimbleiseriäni niin paljon, että välillä sensuroin itseäni ja keksimällä keksin jotain muuta päälle pantavaa toistuviin tapaamisiin.  

Hankalampi käyttöön otettava oli lyhyempi luonnonvaalea jakku. Luonnonvaalea pellavanväri ei toimi minulla, sen yhdistäminen omiin käyttöväreihini on liian haasteellista. Päätin uskaltaa värjätä puuvillaisen jakun, enhän menettäisi muuta kuin tuolloin seitsemän ja puoli vuotta vanhan kaapin tukkeen. Ostin oliivinvärisen Dylon-pesukonenapin ja heitin koneeseen takin lisäksi yhden rumasti peseytyneen Marimekko-trikoon. Lopputulos oli lievä pettymys, koska oliivi jäikin kovin harmaanvihreäksi - pitikin mennä nuukuuksissaan lisäämään se kolmimetrinen trikoo sekaan! En saanut otettua takkia kunnolla käyttöön puoleen vuoteen, ennen kuin Hyvän mielen vaatekaapin innoittamana päättäväisenä sovittelin vaatteita. Nyt uskon jo päässeeni toisenkin takin kanssa sopuun ja vuosi ensimmäisen kaapinraivauksen jälkeen käytössäni on yhden Dylon-koneellisen kuluilla kaksi helppokäyttöistä arkijakkua.

Although I'm not the average consumer, for whom P333 was created, I am desperate to find good illustrated reports about Project 333. It would be so useful for imagining and planning my future minimalist wardrobe. But for some reason it seems that most of the minimalism related stuff is scarcely illustrated, even these wardrobe projects. That is why I was extra happy finding this one cute lady, who had curated an inspiring and even here and there coloured 33-item-wardrobe and taken 50 different interesting and partly crazy outfit photos of herself. Fun!

Siitä huolimatta, että Project 333 ei olekaan suunnattu minun tapaiselleni kuluttajalle, olen janonnut hyviä kuvitettuja projektiraportteja. Harmillisesti P333:n sivut eivät kuitenkaan ole niitä visuaalisimpia ja minunlaiseni näkömielikuviin nojaava haaveilija kaipaa kuvatodisteita konseptin toteutuskelpoisuudesta. Sama kuvallisuuden vähäisyys vaivaa mielestäni muutenkin liikaa minimalismiteeman blogeja. Project 333:lla on myös oma Pinterest-kansio, jota käyn väijymässä. Valitettavasti sielläkin esiintyy suurimmaksi osaksi vain samantapaisia viitteellisiä Polyvore-tauluja kuin tavan vaatebloggareilla. Harvat yksityishenkilöt ovat tohtineet avata todellisia vaatevalintojaan nettiin, minkä omasta puolestani ymmärrän todella hyvin, vaikka tässä postissani otankin riskin muutamalla omalla vaivautuneesti poseeratulla kuvallani,  ja harvat esimerkit ovat olleet tyylivalinnoiltaan masentavan kaukana omista mieltymyksistäni. Löysin kuitenkin yhden viitseliään ja hauskan esimerkkihenkilön, joka on blogissaan avannut yhden P333-kierroksensa vaatevaraston 50 asukuvalla. Ensimmäistä kertaa löysin innostavan ja väripilkullisen esimerkin 33-osaisesta vaatevalikoimasta, ehkä jopa tarpeettoman riehakkaan niiltä osin, kuin alusvaatekappaleet palvelevat päällyskappaleina!

Nurkumaani kuvallisuuden vähäisyyteen on Rinna Saramäki omassa kirjassaan vastannut luonnosmaisella piirretyllä kuvituksellaan. Tällainen piirretty ratkaisu on P333-kuvituksena hieman vähemmän henkilökohtainen, mutta paljon havainnollisempi kuin pelkkä kirjoitettu kuvaus. Pitsiunelmia-blogissaan Rinna avaa P333-sesonkejaan valokuvinkin. Hyvän mielen vaatekaapissa Project 333 on vain pienessä osassa yhtenä toimivana apuvälineenä minimalistisen vaatekaapin tavoitteluun. Rinna kuvaa jutustellen kymmenen askeleen ohjelmansa vaatekaapin luomiseen. Hän kehottaa omien mieltymysten kartoittamiseen ja nykyisen vaatekaapin hyödyntämiseen (ruksi, ks. edellä), suunnitelmallisuuteen, budjetointiin, laatutietoisuuteen ja vaatteiden hyvään huoltoon. Minulla alkoi suu vettyä nautinnosta viimeistään silloin, kun oli kartoitettu omat vaatteiden käyttötilanteet ja ehdotettiin, että itsestään voisi tehdä paperinuken, jonka päälle voi suunnitella asukokonaisuuksia. Ryyst.

Hyvän mielen vaatekaappi toimii mukavana tukena. Viimeisten kolmen kuukauden ajan olen ollut sinut kehittyvien vaatekaappiajatusteni kanssa ja välttynyt enimmäkseen hätiköidyiltä ostoksilta. No okei, myönnän ostelleeni talvilomareissun edellä paniikinomaisesti paitoja ja toppeja ja palautelleeni niistä osan kotisovituksen jälkeen, mutta sitä ei kai voi pitää suurena ihmeenä käytettyäni sitä ennen melkein vuoden enimmäkseen yhtä ja samaa paita- ja toppiyhdistelmää. Matkalle lähtiessä en voinut laskea jokailtaisen paitapyykin varaan. Viime kuukaudet olen nähnyt kaappini kehittämistarpeen sopivankokoisena haasteena. En ole juurikaan vaateperäisesti ahdistunut, koska alan luottaa taas omaan vaistooni. Ja mikä mukavinta, en ole keskittymiseltäni huomannut olla lainkaan niin tyytymätön omaan vartalooni kuin vielä loppusyksystä.

Last december I got Rinna Saramäki's new book 'Hyvän mielen vaatekaappi' from a lottery in her blog Pitsiunelmia. She practices Project 333 but in her book she tells so much more about defining your own style, using existing clothes, planning and budgeting ahead, aiming for quality and taking care of clothes. I've come much further with my wardrobe thoughts after reading the book. Last three months I've felt calm and ready for the challenge, not frightened of frustrated like usually. And I also noticed I've been so concentrated in finding out what suits me, that I have forgotten to be uncomfortable and overly critical with my own body, like usually.

Erään kerran ystäväni nauroi, kun muistelin hatarasti, että varmaan vaatepulmat alkoivat joskus lasten saannin myötä. Heti hänen oikaistuaan minun oli nolona myönnettävä, että lapsia ei sovi syyttää, vaatetusongelmani on ollut olemassa ainakin koko meidän tuttavuutemme ajan, joka alkoi lukion ekalla. Ongelmani on leväperäinen ja suunnitelmaton suhtautumiseni pukeutumiseen yhdistettynä ylikriittisyyteen. Kun on itsensä armoton ylimmäinen siluetinvartija, mutta torjuu vaatekaapin suunnittelun liian nolona ja pinnallisena, ajautuu lopulta nurkkaan. Nyt istun laiskanläksyllä ja tähtään siihen, että muutamassa vuodessa vaatekaapin hallinnointi onnistuu suuremmin piiskaamatta.

Itseilkunnasta huolimatta jaan itselleni tunnustusta siitä, että olen vaistonvaraisesti tehnyt myös viisaita ja kestäviä valintoja. Mitä muuta voisi sanoa nyt 12 talvea palvelleesta grafiitinharmaasta villakangastakistani tai kolme talvea palvelleista pitkistä mustista nauhasaappaistani, joista en haluaisi erota. Muistan vieläkin, miten aikoinani soitin pukukopista ystävälleni töihin, koska minua hirvitti ostaa 150 euron takki, vaikka olin nimenomaan ryytynyt yhdessä talvessa ryysistyviin viidenkympin takkeihin. Tällä hetkellä takkini kustannus on noin 12,50 euroa talvea kohti. Se ei tietenkään ole yhtä siisti kuin uutena, mutta vuorin kuluman paikattuani se on jälleen ehjä ja ennen kaikkea mieleinen. Tukevasta nahkasta tehty saksalainen olkalaukkuni on yli kolme vuotta vanha. Tämänhetkinen huoleni on, että kudottu vuorikangas on alkanut rumasti revetä käytettyäni laukun suutarilla, joka kiinnitti olkahihnan uusilla tikkauksilla, enkä ole vielä keksinyt, mitä tehdä etenevälle katastrofille. Kärsin koruttomuudesta, mutta kellot ja silmälasit ovat huolella valikoituja käyttötavaroita, joita uusin vain välttämättömyyden pakosta. Pyrin kestäviin ja lopullisiin ratkaisuihin silkasta mukavuudenhalusta. Paijaan päätäni toteutuneesta linjakkuudesta. Suunta on eteenpäin.

My current desperate clothing situation is caused by my overcritical attitude toward myself and my idea that thinking about clothes would be too shallow and unintelligent. Now I'm trying to get reasonable with this. Although I'm making lots of fun about myself (in Finnish), I decided to give myself credit about the good choices I have made through years. One of my best minimalist clothing items must be the charcoal gray winter jacket that has served me for 12 years. I was uncomfortable to pay 150 euros for a coat back then, but after these years its cost is only about 12,50 euros per winter and I still like it very much. It seems my best choices are based on intuition, usually they are a bit on expensive side for me, but stand the test of time well. Being a lazy person makes me aim for final solutions, sort of.

Lopuksi huomautan vielä, että Rinna Saramäen kirjaan liittyy myös globaalin vaateteollisuuden epäkohtia käsittelevä alkuosa 'Pahan mielen vaatekaappi'. Suosittelen sen lukemista lämpimästi kaikille. Tämä blogautus pyörii omien kohtuullistamis- ja kauneushaasteideni ympärillä ja kirja on mukana niiltä osin, kuin se on tukenut näitä prosesseja. Googlettamalla 'Hyvän mielen vaatekaappi' löytyy varsinaisia kirja-arvosteluja.