Ei voi olla totta! Olen pelännyt tätä, mutta pitänyt ajatusta vielä etäisenä, sillä meillähän asuu lupaava nuori koloristi, kuriton, omapäinen pukeutuja, joka yhdistelee voimakkaita värejä (ja tyylejä...) omin päin suvereenisti:
This is not real! I feared this day, but thought it was still far away, while my son is such a promising young colorist and combines colors (and styles...) with great sovereignity:
Ja nyt Ukkonen sanoi, että PUNAINEN ON TYTTÖJEN LEMPIVÄRI. Joku nelivuotias (anteeksi) pallopää on tietysti väittänyt niin päiväkodissa ja Ukkonen USKOI!
Menin vaikeaksi ja yritin väittää vastaan. Vasta myöhemmin hoksasin kysyä, että mitkäs värit on Milanon pelipaidassa? entäs Barcelonan? Poika vastasi että musta ja punainen ja sininen ja punainen. Mahtaako tuo perustelu sitten kantaa. Pitää varmaan siirtää taas tuo punavalkoinen lempparijokapoika käyttövaatteiden laatikkoon houkutuslinnuksi... Ja koirapaitaa ei ole kertaakaan sovitettu, vaikka se on pyörinyt tässä olohuoneessa jo pari päivää valmiina. Niisk.
And now he said that RED IS GIRLS' FAVORITE COLOUR. Some other four years old airhead in the kindergarten claimed that and my son BELIEVED him. I didn't know what to say, later I reminded him about the colors of AC Milan and FC Barcelona but I don't know if it had any effect on him. At least this dog shirt has not been tried on yet.
Epäonnisesta paidasta piti tulla Kovaääniselle mukava perustunika. Olin niin kovapäinen, että heti yhden epäonnistumisen jälkeen (Mjukatygerin palloneulos) valitsin toistamiseen nätin kankaan hassaamiseen Ottobren 6/2007 Hilda/Tilda-kaavan. Pienensin kaavaa koon verran kokoon 86 ja pienensin kaulusta puolitoista senttiä joka suunnasta. Edelleen kaulus oli iso ja vaatekappale leveä kuin teltta ja kaikkea muuta kuin tunikamainen lapsen yllä. Hautasin tapani mukaan mytyn kaappiin ja tihkuin kitkeriä ajatuksia, kunnes tajusin verrata kokoa Ukkosen paitoihin. Kauluksen koko natsasi justiinsa, hihathan voisi pidentää resoreilla ja helman voisi suoristaa. Ei siinä sitten muuta kuin toteuttamaan 86-koon tunikasta 110-koon paitaa. Että sellainen kaava.
This really has been a weird sewing project. This was my second attempt on a row to make a basic basic simple tunic for my daughter of one Ottobre pattern that looked so nice in the picture. The result is that I have now turned a tunic of size 86 cm into a shirt in size 110 cm and it looks finally pretty weareble. Amazing.
Luomut Muru-kankaat ovat minusta tosi koskettavia. Tai oikeastaan nämä koirat, kissat ja pandat nimenomaan. (Tai okei, on niissä muissakin kuolettavan ihania, niinkuin ne pupuperheet ja kirahvi vaikka, jota olen ostanutkin, mutta ostokankaiden retroväritykset vähän puuduttaa. Kunpa saisi ostaa itsekin kankaana niitä raikkaita ja railakkaita värejä, mitä ostovaatteissa on. En usko ostavani enää yhtään ruskeakeltaista kangasta ainakaan viiteen vuoteen.) Kuosiinkudotut hahmot, jotka on piirretty hurjan herkästi ja ilmeikkäästi, ovat ihan toista luokkaa kauneuden ja taiteellisuuden puolesta kuin lapsiaiheiset printtikankaat, joita nyt suolletaan myyntiin joka taholla. Ja entäpä kankaan kestävyys sitten! Alla olevassa kuvassa turkoosi haukku ja vihreä kissa ovat vanhoja vaatekappaleita, jotka ovat molemmat olleet kovassa käytössä lähes vuoden. Suurempaa nuhjaantumista ei ole kummallekaan tapahtunut. Tästä harmitusprojektista voin ottaa onkeeni kumminkin sen, että tuon 74-80-kokoisen kissatunikan taidan muokata 86-koon paidaksi. Jipii, tulee sekin taas käyttöön. Kankailla on kyllä hintaa, mutta silloin tällöin on onneksi tarjouskampanjoita. Ja on hyvä, että lasten vaatteiden joukossa on jokunen oikein laadukas kappale, joka varmasti kestää käyttöä ja pesuja.
These organic Muru-knits are so wonderful, touching lively figures are knit on the fabric and they are so beautiful and durable compared to any printed kids clothing fabrics. In this picture below that turqoise dog and green kitten are both old clothes, which have been used intensively for almost a year and they are in superb condition. At least there is one thing I now know after this unsuccesfull tunic project, I know I'm gonna modify that green kitten tunic to a shirt!
17 kommenttia:
Huoh. Tuli mieleen niin paljon sanottavaa, että menin sanattomaksi. Voitko kuvitella! Minä! Yritän toipua järkytyksestäni, vedän henkeä ja kirjoitan yhden kerrallaan.
Ensinnäkin osanottoni vastoinkäymisistä! Poikien puuntakaatulevat vaatteistakieltäytymiset ovat liiankin tuttuja. Lohdutuksen sana: ne saattavat mennä ohi. Meillä on ekaluokkalaisella sentään mennyt ohi neljävuotiaana alkanut "punainen on tyttöjen väri"-kausi, mutta äidin tekemänä ei silti kelpaa enää muu kuin kännykkäpussukka. Neljävuotias taas leikkii niin paljon tyttöjen kanssa, että pyytää yhtenään "tee mulle VAAleanpunaiset housut". Molemmilla on viimevuotisissa valokuvissa punavalkoiset paidat. Kenties skannaan ne ja lähetän teille hyvin näyttävän "kastässäonpoikiapunaisesa"-ystävänpäiväkortin :)
Ja nuo Muru-kankaat sitten! Jaan hehkutuksesi, ovat kyllä parhaat toistaiseksi kohtaamani kankaat. Mjukatygerin pallokangas tulee hyvänä kakkosena. Ja sinä onneton olet onnistunut epäonnistumaan molempien kanssa. Voih. Onneksi mielikuvituksella ja luovuudella pärjää pitkälle ja niitä ominaisuuksia sinulla riittää. PS. epäonnisia liiansuuriatunikoita saa kätevästi korjailtua ompelemalla erinäisiä kuminauhoja kaulukseen, rinnan alle, selkään, rintaan, käsivarsiin jne.
Kivan näköine paita. Itse tilasin vasta nyt ekat muru neulokset. Kiva kuulla, että ovat hyvä laatuisia. Ihana tuo neidin mutristus tuossa yhteiskuvassa. :)
Nyökyttelen.
Vaivihkaisella mielikuvamuokkauksella mennään täälläkin. "-Mä en tykkää mustasta, se on poikien väri. -Mutta tämähän on balettimekon mallinen." "Mä en halua housuja, tytöt käyttää mekkoja. -Nämä onkin tällaiset haaremihousut, prinsessat käyttävät tällaisia."
Muruja ei voi kehua liikaa. Mullakin on pinossa turkoosia haukkua, vihreää murrea ja vaaleanpunaista kvaakkua odottelemassa. On ne vaan niin hyviä.
Mainio tuo tunika-paita-konversio. Toivottavasti Ukkonen kelpuuttaa, hieno paitahan tuo! Mä olen myös jokusen kerran sadatellut ensimmäistä kertaa kokeillulla kaavalla saatuja kummallisen mallisia tuotoksia. Mutta kenellä nyt hermot riittäisi siihen, että kokeilisi uutta kaavaa kakkoskankaaseen. Valmista pitää tulla heti.
Salaa toivon, että meidän pikkuinen poika pukeutuisi mukisematta äidin tekemään. Tytöllä (neljävuotiaalla ;) ) on ihan päivästä kiinni mikä väritys ja mitkä vaatteet kelpaa. Laidasta laitaan menee värit kunhan on sen värinen päivä ja toisaalta kaikki ei aina soinnu yhteen niin kuin äidin silmää miellyttää.
Mutta totta tosiaan on ihania ja hyvälaatuisia kankaita murut! Ja mikä parasta luomulaatua! Juuri tilasin meillekin lisää. Yli vuoden ahkerassa käytössä ollut pupuperhertunika on oikein hyvä edelleen. Samoin muru-kankaiset tumputkin, vaikka ne on kovalla kulutuksella esimerkiksi rattaita työnnellessä.
Murut on ihania. Sopii lapsille, muttei ole sillai rasittavasti "lapsellisia".
Ainoa miinus on se kutistuvuus. Kannattaa ostaa reilusti, voi kutistua ekassa pesussa paljonkin ja sama kuosi erästä riippuen erilailla. Mutta se tuo oman lisänsä kankaan luonteeseen, eikä harmita kunhan siihen varautuu.
Mies luki Tiedelehdestä artikkelin, että punainen väri saa naiset kiinnostumaan. Tämä ei ehkä ilahduta 5-vuotiasta, mutta teini-ikäiselle voi vetää tuon kortin:)
mulla on ihan hassu suhtautuminen nuihin muru-kankaisiin. siis että tykkään kaukaa ja hiljaa mutten yhtäkään kangasta ostaisi koska en tiedä mitä tekisin niistä. niissä on jo niin voimakas oma tyyli että olen ihan turta niiden edessä.
se on totta että muut lastenkankaat on aika hajutomia ja mauttomia näihin verrattuna, ehkä siksi niistä on helppo tehdä vaatteita..
ehkä se kalat on eniten mun mieleen tai joku vaaleanpunainen pupu tai ne kirahvit..
sen tiedän ettei yksikään olisi meidän pojan mieleen koska niissä ei ole tarpeeksi hurjuutta.
ehkäpä johonkin kirahviin voisi sitten aplikoida eteen ison merirosvoninjakirahvin tms..
myös jos nuita kankaita saisi samoilla väreillä yksivärisinä niin sekin voisi helpottaa..
no juu..
^ Olen myös ajatellut, että ois kiva, kun saisi myös yksivärisinä samoja kankaita ja värejä.
Jee, jotenkin arvasin, että tämä on kaikkia ompelevia äitejä koskettava kysymys! Meinaan meidän prinsessaksi (prinsessaksi! meillä kotona ei koskaan ole lasta tituleerattu PRINSESSAKSI!)itseään pukeva kaksivuotiaammekin on yllättävän ennakkoluuloinen, usein tuntuu, että ylipäätään kaikki uusi on pannassa. Paitsi joku prinsessamekoksi nimitettävä voi herättää oitis kiinnostuksen ja niihin onneksi kuuluu aiemmin tärväämäni ja nyttemmin modifioimani mjukatygerpallotunikamekko.
Unisukka, melkoinen vaihtokauppa. Punainen kelpaa, mutta äidin tekemä ei. Onneksi teille on siunaantunut lisää pikkuväkeä. Meillä Ukkonen onneksi on kiinnostunut kankaista ja kyselee: "Onko tuo mulle?" ja kuljettelee mieleisiään kankaita edestakasin, niinkuin tuota turkoosia pandaa. Mjukatygerin tärvelty pallokangas sai myöskin lisämodifiointikäsittelyn ja alkaa olla ihan käyttökelpoinen, kuvia vain puuttuu. Ei siitä täydellistä tullut, mutta kuten sanoit, kuminauhat rulaa.
NorppaStiina, tulet kyllä menettämään sydämesi laadulle (ja tämä siis ei ole kaupallinen blogi eikä maksettu mainos, olen ihan kokemuksen kautta tullut tähän vakaumukseen). Mitähän kuoseja tilasit, mahtoiko olla jotain vaaleanpunaista? Hauska nähdä sitten.
Häntähattu, tuo musta taas on meillä nyt ollut ehkä kolmisen viikkoa juuri SE lempiväri. Poikien väri. Vaikka eipä se itsekin paljon mustaa käyttävää äitiä haittaa ja onneksi nyt on jonkin aikaa saanut paljon raikkaita mustavalkoisia kankaita ja lastenvaatteita. Tunnen mururakkautesi. Jos olisin yhtä aikaansaapa kuin sinä, ostaisin niitä useamminkin, mutta en minä raaski, kun ne kuitenkin makaa tossa hyllyllä niin pitkään inspiraatiota odottelemassa. Ja just kuten sanoit, kenen hermot riittävät koeversioihin! (Paitsi Unisukan.) Ei sitä ompeluaikaa ihan jokaisella työssä käyvällä äidillä niin paljoa ole, että jaksaisi tehdä mitään vähemmän inspiroivaa välityötä, vaikka sitten voi tietty käydä niin, että ykköskankaistakin tulee kakkosvaatteita. Mutta se on sitten toinen tarina.
Henni, minäkin toivon, että tässä on kyse vain ohimenevästä vaiheesta, sillä on näitä sovitusoikutteluja aiemminkin ollut. Ja onhan se ymmärrettävää, että kun äiti ensin kertoo, että tästä kankaasta tulee pikkusiskon tunika, niin isoveljen voi olla vaikea saman tien hyväksyä sitä pojan paidaksi. Hän kysyikin huolestuneena:"Eihän tämä mun päällä näytä hameelta?" Mutta ihanaa on sitten seurata, miten lapsi itse löytää vaatteistaan toisiinsa sointuvia värejä ja yllättää vanhempansa iloisesti. Niitä yhdistelmien riitasointuisimpia osia voi lähestyä hellästi, kun lapsi on pieni, omat teini-iän kokeilut vain hävettävät... Tuo kuvan eriparisukkahomma on tätä nykyä jokapäiväinen tehokeino, enkä kai voi moittia nelivuotiasta, joka on pukeutumisessaan samalla tasolla kuin minä olin neljätoistavuotiaana. Olenkin ajatellut, että pitäisi alkaa ottaa sellaisia muotiblogistien päivän asu -kuvia lapsen itse tekemistä valinnoista, sillä kun niitä hetken keräisi, kasassa olisi aika hieno kokoelma muistoja.
Minna, onkin tosiaan vaikea määritellä, mitä noiden kankaiden lapsellisuus on, kun se on niin taitavaa ja tyylikästä. Meilläkin viimevuotiset murut kutistuivat aika lailla. Minusta RosaMatildalla on kyllä reilu tyyli laittaa ylimääräisiä senttejä tilaukseen ja ne esipesun jälkeen jäljelle jäävät sentit kannattaa sisällyttää kyllä vaatteeseen! Tuo naisiin vetoavuus on kyllä mahti argumentti, muttei vielä aikoihin.
Unikuu, se onkin totta, että nämä murut on juuri sellaisia yksinkertaisimpien kaavojen vaatteita. Tein lapsille reilu vuosi sitten simppelit koira- ja kissavermeet ja ne olivat juuri sellaisia mukavia jokapäivän vaatteita, joihin käsi mielellään tarttui lipastolla ja kuitenkin riittävän edustavat, että ne pantiin päiväkotikuviinkin. Eipä noihin tulisi mieleen mitään erityistä omaa antaa, ei siis mikään varsinainen taideprojektin pohjakangas! Nämä ovat käyttötaidetta jo valmiiksi, minuun vetoaa tuo kaunis piirrosjälki, johon antaa särmää tuo käytetty neulostekniikka, voisin katsella noita kuvioita vaikka miten pitkään. Minun kässyharrastukseni onkin hyvin käytäntövetoista aikapulan vuoksi (pidän myös nukkumisesta). Kuitenkin se toimii tässä elämäntilanteessa sosiaalisesti hyväksyttävänä luovuuden kanavana oltuani vuosikaudet käsillätekemisen anorektikko. Olisin itsekin pitänyt itseäni tylsänä äitinä, jos olisin parikyt vuotta sitten kuullut, etten juurikaan viitsi applikoida kivoja kuvia tai kirjoa illat pitkät lasten vaatteita hilpeiksi. Nyt vaatii luovuutta keksiä yksinkertaista ja nopeasti valmistuvaa, josta voi saada käsillätekemisen kokemuksen ja tyydyttävän lopputuloksen pienemmällä (aika)panostuksella. Peruspaitojen ja -tunikoiden tekeminen ei kyllä itsessään ole hirveän inspiroivaa, mutta minulla on ompeluteknisesti vielä niin paljon opeteltavaa, että sitä kannattaa harjoittaa. Sitäpaitsi suunnittelen lasten vaatehankintoja käytännöllisesti ja yritän varautua siihen, että löytyy sopivia asukokonaisuuksia. Yksittäisiä juttuja kyllä on mielessä, jotka nousevat ihan muualta kuin vaatekomeron tarpeista, mutta kyllä minä niitäkin pyöritellessäni aina pohdin, että minkä kenkien kanssa näitä sitten käytetään...
Juu minä teen koeversiot halpakankaista ja sen vuoksi ihanakankaat makaavat kaapissa odottamassa täydellistä kaavaa. Yritän ryhdistäytyä.
Sanavarmistus käskee: teesse. Kai se sitten on tehtävä.
Tulin kuiskaamaan, että laitoin kuin laitoinkin sen blogin nyt pystyyn. Hui. Iik.
Unisukka, tykitin raivokkaasti kommenttilootaasi, mutten jostain syystä saanut mitään läpi... pitää siis riehua tässä, että tervetuloa tälle epätrendikkäitten tätien leppoisalle hiekkalootalle. Onnea blogille!
Kiitos. Saitko selville kommentointiongelman laadun?
Unisukka, en tiedä, mistä ongelma johtuu. Mutta koska onnistuin sittemmin kommentoinnissani, päättelin että kysymys ehkä jostain ilmakuplista deeänaalla?
Päivän asu -kuvat ois tosi hieno idea! On sekin tärkeää, että kunnioittaa lapsen omaa makua ja mieltymystä (joka ei ole toivottavasti muiden lasten mielipide, vaan ihan oma). Eri paria olevat sukat on hyvä tehokeino pukeutumiseen ja välillä käytännön pakko ;)
Hienoja vaatteita! Meillä 4,5v prinsessaneiti miettii aamulla että mistä vaatteista kaverit tykkäisi, että ne leikkisi hänen kanssa £@$$€£* Ihan niin kuin kavereita voisi ostaa!?! Aika pitkälti hän ilmoittaa, että otan sit hoidossa tän pitkähihaisen ja nää housut pois, kun nää on rumemmat kuin alusvaatteet. *hakkaa päätä seinään* Onneksi siellä on lämmin sisällä... Enkä yritä pukea häntä säkkiin vaan ihan kivoihin tunikoihin ja veluurihousuihin, joissain jopa prinsessa-teksti. Ei voi voittaa, ei vaan voi.
Kiala, kovin on vaikeaa, kun lapsen vaatekuvioita ja -värejä valitessaan pitää alkaa miettiä omien ja lapsen värimieltymysten lisäksi sosiaalista hyväksyttävyyttä! Ei me taideta päästä millään karkuun, nykyään lapset ovat näköjään erityisen tietoisia näistä jutuista jo pienenä...
Lähetä kommentti